MEXT-stipendistä

Hei!

Lupasin joskus kirjoittaa, että mitäs tämä "Mext" nyt sitten tarkoittaa. (MEXT=Ministy of Education, Culture, Sports, Science and Technology). Mitä on saada ns. mexti. Eli Japanin opetusministeriön stipendi. Tässä nyt sitten samalla hakuprosessista kerron.

Ensinnäkin, tämä stipendi on nyt haettavissa, tarkemmat ohjeet tästä eli Japanin suurlähetystön sivuilta. Hakuaika ilmeisesti loppuu 27.2. Tehkää parhaanne! Kyllä kannattaa!

Hakuprosessista:
Eli Mextin stipendiä (tätä, mikä minulla nyt on, muitakin toki on) voi hakea kaikki pääaineenaan Japanin tutkimusta opiskelevat. Esimerkiksi Helsingin yliopiston Aasian tutkimuksen pääaineilijat, jos on valinnut japanin pääkielekseen. Niin no, kyllä varmaan itse tietää, mikä on oma pääaine.

Kuten tutustumalla hakuohjeisiin näkee, pitää hakemukseen kirjoittaa paljon kaikkea ja hankkia proffan suositusta jne. Suosittelen kaiken huolella tekemistä, itse ainakin täytin kaiken japaniksi, koska se osoittaa kielitaitoa. Ja motivaation ja kielitaidon osoittaminen on hakemuksen ja kokeen kaikista tärkein asia, luultavasti. Mahdollisia yliopistoja on sitten sellainen viitisenkymmentä, että siitä kyllä varmasti jokainen löytää itselleen mieleisen.

Kun tuon hakemuksen on huolella täyttänyt ja toimittanut kaikki mahdolliset liitteet (kävin varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni keuhkokuvassa, toisaalta pääsin myös eroon verikoekammostani)suurlähetystöön, voikin jäädä odottelemaan kutsua kielikokeeseen ja haastatteluun. En tiedä ketään, jota ei olisi kutsuttu haastatteluun/kielikokeeseen, mutta voi kai sekin olla mahdollista.

Ensiksi oli siis kielikoe, jota monet olivat mainostaneet todella vaikeana, mikä lähinnä varmaan johtui siitä, että ilmeisesti ennen on ollut vain tunti aikaa tehdä kyseistä koetta, mutta viime vuonna oli peräti kaksia tuntia aikaa. Minulla ainakin jäi aikaa paljon yli. Koe oli ikään kuin kolmiportainen, ensin alkeistason kysymyksiä, sitten keskitason ja viimeisenä edistyneen tason kysymyksiä. Ja kyllä, kokeessa pitää myös kirjoittaa. Iltapäivällä oli sitten haastattelu, toki japaniksi. Tarkoitushan on osoittaa oma kielitaito ja motivaatio lähteä Japaniin. Tätä osuutta ei kuitenkaan kannata liikaa pelätä, koska suurlähetystössä kuitenkin toivotaan ihmisten onnistuvan.

On ollut vuosia, että suomesta on päässyt vain yksi tai kaksi Mextin stipendiaattina eli nikkenseinä (nikkensei=日研生=日本語日本文化研修生) matkaan, mutta on päässyt kolmekin, ja nyt vaihdossa nikkenseinä on tosiaan peräti viisi Suomesta. Jee!

Suurähetystö tosiaan kielikokeen ja haastattelun perusteella valitsee Japanin opetusministeriölle suositeltavat opiskelijat ja laittaa heidät paremmuusjärjestykseen (Minun vuonani minulle kerrottiin, että viittä suositellaan ja minä olen suositusjärjestyksessä toisena.). Tieto tästä tulee tosiaan ihan parin päivän kuluttua kokeesta, eli pitkään ei jännittää tarvitse. Tämän jälkeen suurlähetystö lähettää kaikki paperit Japaniin ja sieltä tietoa saa sitten odottaa pitkään.

Kesäkuussa tuli suurlähetystöltä tieto, että Japanin opetusministeriö on hyväksynyt minut stipendiaatiksi, mutta vielä varoiteltiin, että mikään ei ole varmaa, ennen kuin kohdeyliopistokin hyväksyy minut.

Se tieto tulikin sitten elokuun puolessa välissä ja lähtö tästä ehkä kuukauden kuluttua.

Stipendiaattina oleminen:
Nikkenseinä on kivaa, kun saa opsikella vain japaniksi, eli ei tarvitse valita mitään pakollisia englanninkielisiä kursseja. Yamagatassa on peräti kolme nikkenseitä, jossain yliopistoissa voi nikkenseitä olla vaikka 60 (Yamagatassa vaihtareita kaikkiaan on ehkä 60). Lisäksi on pakollista tehdä tutkimusprojekti (研究プロジェクト), eli tutkia jotakin ja kirjoittaa siitä. Vähän kuin tekisi kandin japaniksi, mutta ei mitään niin vakavaa, ehkä. (Kyllä tulen varmasti kuolemaan tuohon, mutta sellaista se on.) Minulla on siis joka viikko yksi tutkimusprojekti tunti, jossa opettajan kanssa luemme kiinnostavia ja aihettani koskevia japanin kielisiä tieteellisisä artikkeleita. Minulla tunti on tosiaan kahdestaan opettajan kanssa, mikä on oikein mukavaa.

Varsinkin kun asuu edullisessa Yamagatassa, ei stipendin kanssa rahasta sen kummemmin huolehtia tarvitse. Monkashou (Japanin opetusministeriö) myös maksaa lentoliput, mikä on erinomaista. Ja he toki yliopistomaksut myös huolehtivat.

On myös tosiaan mahtavaa, että saa valita yliopsiton laajemmasta valikoimasta, kuin esimerkiksi, mikä Helsingin yliopiston kahdenvälisillä vaihdoilla on tarjottavana. Vaikka erinomaisia yliopistoja kaikki ovatkin, niin onhan tässä jotain omaa tunnelmaa olla vuorten keskellä maalla. Minusta on myös erittäin opettavaista ja mielenkiintoista olla japanilaisten kanssa aivan tavallisilla yliopistoluennoilla. Ja tämä vaihto on varmasti vuoden mittainen.

Kuvia Matsushimalta.

Hei!

Helmikuu sitten tulla tupsahti. Huomenna on viimeinen koe, ja tämän jälkeen jäljellä vielä viiden minuutin elokuvan tekeminen, tutkimusprojektin puolivälin esitelmä ja haikuilua.

On pitänyt kirjoittaa tänne jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta olen koko tammi helmikuun leikkinyt kiireistä. On kyllä paljon asioita, mistä haluaisin kirjoittaa.

Huomenna on tosiaan viimeinen koe, ja käytännössä kaikki tunnit ohi. Ainoastaan puhumis-tuntia on vielä ensi ja sitä seuraavan viikon tiistaina.

Tässä välissä ei ole tapahtunut mitään erityisen jännittävää, olen vain ollut tunneilla ja opiskellut. Kyudossa pääsin vihdoin ampumaan maaliin, enkä vain heinäpaaliin. Maali on kiva. Varsinkin silloin kun siihen osuu.

Kuvat ovat Matsuhimalta, joka siis sijaitsee ihan Sensain pohjoispuolella. Oikein kaunis paikka. Sää olisi voinut pysyä kirkkaana koko päivän ja kuvani eivät millään tavalla tee oikeutta paikalle. Matsuo Basholta ei saanut haikua suustaan, koska Matsushima oli niin kaunis. Tämä retki tapahtui tosiaan Marraskuun puolessa välissä. Silloin ei vielä talvitakkia tarvinnut ja lunta ei ollut. Toki Tyynenmeren puolella tulee muutenkin vähemmän lunta.

Lampaan vuosi

Heipä hei taas liian pitkästä aikaa!

あけましておめでとうございます！
Hyvää uutta vuotta!

Näkymää junasta lähellä Ogakia.

Vanhempani toivoivat kirjoittelua, ja sanoivat, ettei tarvitsisi niin pitkästi kirjoittaa. Kuvia saatte taas odotella, sillä minulla ei ole nyt tässä yhtään kuvia tähän laittaa, mutta ehkä onnistun puhelimesta tänne jonkun heittämään. Tai sitten en.

Mitäs mitäs. Tänään on 12.1. ja huomenna koulu jatkuu.

Otin lomalla aika rennosti. Tuntui, että pitää vähän latailla akkua, vaikka pakko myöntää, että taas on loma jo mielessä. Nimittäin kevätloma jo kolkuttaa ovelle. Alle kuukauden kuluttua pitäisi olla kokeet ohi ja puolentoista kuukauden mittainen kevätloma alkamassa. Sitä ennen pitäisi sitten kymmenen kurssin kokeet suorittaa. Jaa-a. (Okei kahdessa ei ole koetta ja yhdestä en varmasti pääse läpi.)

Palataanpa kuitenkin joulukuuhun. Oli kylmä. Joinain päivinä ei edes mennyt plussalle. Rakas Petra tuli pariksi päiväksi käymään Yamagataan ja kävimme onsenilla, joka oli oikein mukava, ja jonka rotenburou eli ulkokylpy oli 7. kerroksessa. Valkoiset vuoret näkyivät ihanina ja lumihiutaleet leijailivat kaniisti. Siinä oli hyvä istua kuumassa lähteessä.

24.12. oli vielä mukavasti kolme luentoa, kuinka jouluista, mutta tämän jälkeen menin joulujuhlaan ohjaavanopettajani luokse. Ruoka oli erinomaista.

25.12. alkoi joululoma ja kiidin shinkansenilla Tokioon hengaamaan Uenossa ja jouluillallistamaan host-perheeni kanssa. Heillä oli joulukuusikin <3. Olin 28. päivä asti Tokiossa, kävin mm. katsomassa Shingeki no Kyojin -näyttelyn ja näin pitkästä aikaa kavereitani Tokiossa. Viiden päivän aikana tuli pitkästä aikaa puhuttua suomea. On se jännä kieli.

Tokiosta jatkoin ystävieni luokse Okazakiin, josta kävin Nagoyassa tapaamassa lukioaikaista kaveriani, ja sain toshikoshi-udonia, o-sechi-ryouria ja mahan täydeltä mochia. Perhe oli löytänyt jostain varaston kätköstä mochi-koneen, jolla kahdeksassa minuutissa mochi-riisitä tuli mochia. Mochia daikon-oroshin (japanin retikka raaste? En osaa vihanneksia), lohen mädin ja soijakastikkseen kanssa, mochia kinakon kanssa (beige soijajauhe), mochia ankon (azuki-paputahna) kanssa ja mochia sokerisoijakastikkeen kanssa.

Okazakissa oli mukavan rentoa, luin kirjaa ja katsoimme elokuvia ja tietysti 2.1. tulevan Ekidenin (駅伝) eli Itä-Japanin yliopistojen viestijuoksukilpailua Tokiosta Hakonen vuorelle ylös ja seuraavana päivänä takaisin alas. Meno-päivänä on viisi osuutta, joista jokainen noin 20km ja takaisin päin sama. Yhteensä kymmenen juoksijaa per yliopisto siis ja varsinkin viimeinen nousu osuus on todella jännittävä. Välillä oli kyllä mukava torkkua pehmeällä matolla söpön koiran kanssa.

 2.1. illalla jatkoin Ogakiin, jossa olin host-perheelläni, näin kahta lukioaikaista kaveriani, kävin karaokessa ja näin uusimman Hobitin. Pääsin myös vihdoin ja viimein Gifun linnaan, jonne on jo monta vuotta ollut tarkoitus mennä. Linna itsessään on uudelleen rakennettu, mutta paikka vuoren huipulla on aivan mahtava ja näkymät hienot. Valitettavasti Ibuki-vuori oli pilvien peitossa. Nousimme ylös köysiradalla, mutta vähemmän lumisella säällä voisi ylös myös patikoida. Ylhäällä oli kiva näköalaravintola, jossa söimme Date-donia, eli lihaa punaisella misokastikkeella riisipedillä.
Punainen miso pitkästä aikaa on kyllä hyvää.

Palasin Yamagataan 8. päivä. Kun shinkansenilla kiisi aurinkoisesta Kantousta lumiseen Yamagataan, niin muistin taas, että talvihan tässä oli. Tokiossa oli tosiaan vielä hieman ruskaa ja toisaalta pari puuta kukassa. Nyt piti taas muistella, mitäs se kyudo on , mutta oli meillä klubissa myös mochitsuki, eli ykköset tekivät kovasti töitä mochi eteen perinteisin menetelmin ja me muut söimme onnellisesti. Yamagatalaisittain oli zunda (ずんだ)mochia eli edamamesta tehtyä tahnaa ja ankoa.

住めば都

Hei taas pitkästä aikaa ja hyvää joulunodotusta!

Täällä on tällä hetkellä oikein kauniin valkoista. Pääasiassa lumi kuitenkin sataa, sulaa päivällä ja sitten taas tulee uutta lunta. Tätä päivää lukuun ottamatta päivällä on kuitenkin plussaa, mutta plussallakin täällä sataa lunta. Ja se jopa saattaa jäädä maahan. Kaikki valkoiset kuvat ovat joulukuulta.

Chitose-yama 7.12.

Tänään oli Japanin parlamentin alahuoneen(衆議院) vaalit. Pääministeri Abe tosiaan hajotti alahuoneen marraskuussa, että aika nopeasti nämä uudet vaalit tulivat. Eikö Ruotsissakin päätetty uusista vaaleista, ja ne ovat maaliskuussa? Aben tarkoituksena ilmeisesti oli saada pari lisä vuotta aikaa toteuttaa Abenomicsia, tai muuten vaan olla vallassa. Japanin vaalijärjestelmä on kyllä hassu, mutta minun tiedoillani ei sitä kuitenkaan analysoimaan kannata lähteä.

Palataanpa ajassa taaksepäin marraskuuhun, koska sinne edellinen raapustukseni päättyi. Mitäs mitäs 9.11. sunnuntaina oli tosiaan tyttöjen kisat, joista muistan lähinnä bussissa nukkumisen ja sateessa seisomisen. Sen jälkeen kuitenkin kolmostytötkin jäivät eläkkeelle klubista, mistä seurasi pitkää itkunsekaista tunteilua ja kiitosta puolin ja toisin. Pakko myöntää, että tämän jälkeen tuntui, että onpas klubissa vähän ihmisiä, mutta kaikkeen tottuu ja mukavaa on ollut kuitenkin. Kylmää kylläkin…

Marraskuussa virolainen Miryu-san esitteli aivan ihanan pienen japanilaisen ravintolan aivan kampuksen lähettyvillä, jossa olen tuon käynnin jälkeen päässyt jo kaksi kertaa käymään.  Samalla viikolla kävimme kämppikseni Pato-sanin ja yläkerrassa asuvien kahden kiinalaisen kanssa (toinen heistä myös nikkensei) syömässä kaiten-sushia kotimatkalla olevassa ravintolassa. Itse asiassa kotimatkalla on aika paljon mukavia ja erilaisia ravintoloita, ja olemmekin samalla porukalla käyneet parissa muussakin ravintolassa.

12.11. oli siinä mielessä tärkeä päivä, että pääsin vihdoin ampumaan makiwaraan, eli parin metrin päässä olevaan heinäpaaliin. Jejee. Olisi kyllä kiva päästä oikeasti jo ampumaan maaliin, mutta aika taitaa tältä vuodelta loppua kesken, koska virallisia harjoituksia on jäljellä enää yksi viikko, ja sittenhän jo loma kohta alkaa ja minä otan suunnaksi etelän.

Taisi olla 5.12.

Lauantaina 15.11. oli elämäni ensimmäinen konpa eli enemmän tai vähemmän virallinen juhlama klubissa. Ensimmäisen vuoden opiskelijat olivat tehneet ruokaa ja tarjolla oli sakea. Oli peräti ihan hyvän makuista. Minua peloteltiin kaikilla mahdollisilla kauhuskenaarioilla, mutta oli todella hauskaa ja jatkot olivat myös oikein mukavat. Jatkot tarkoittivat sitä, että kun virallinen juhla kyudo-joulla kesti kaksi tuntia, niin tämän jälkeen halukkaat lähtijät jakaantuivat ryhmiin. Ykköset saivat päättää, mitä halusivat tehdä. Jakaannuimme kolmeen ryhmään, jotka vielä pariin pienempään jakaantuivat. Vaihtoehtoina oli keilaus, karaoke ja syöminen/juominen. Ja kolmoset, neloset ja maisteriopiskelijat tosiaan koko lystin (jatkot eli 二次会)maksoivat.

                             Tätä seuraavana päivänä menimme ohjaavan opettajani ja kolmen kiinalaisen vaihtarin ja näistä yhden japanilaisen tuutorin kanssa Matsushimaa ihailemaan. Valokuvia en nyt tähän postaukseen Matsushimasta saa, joten omaa postausta joudutte odottamaan.

                             Marraskuun 21.-24. päivä olin onnellisesti Tokiossa. Siellä oli lämmin! Olin jopa melkein onnistunut tekemään pois alta koulujutut ja vain jotain junalukemista jäi, sekä äikänopetunnin kokeeseen opiskelu. Aamupäivällä pänttäsin sitten japanin yläkoulunkielioppia. Eikä olisi edes niin paljon tarvinnut opiskella, koska koe oli todella helppo.  Toisaalta nyt olen saanut tutkimusprojektitunnilla käsiini sellaisia artikkeleita, että verbien a-i-u-e-o –taivutusmuotojen nimistäkin on hyötyä. Ja yleensäkin on hyödyllistä ymmärtää japanilaisten käsitystä omasta kielestään, ja kuinka heille sitä koulussa opetetaan.

                             Oli ihanaa olla host-perheen luona ja saada hyvää ruokaa ja päästä kylpyyn. Lauantaina menimme host-äidin ja isän kanssa katsomaan Keiou-yliopiston koulufestivaalia, jossa host-pikkusiskoni esiiintyi musikaalissa. Opiskelijat olivat koko homman itse tehneet, ja hyvin olivatkin.  Host-pikkusiskoni lauloi myös todella kauniisti. Oih! Jo neljä ja puolivuotta olen halunnut nähdä hänen musikaalinsa, ja vihdoin! Tämän jälkeen kävimme host-äidin ja -sän kanssa brittipubissa (host-isä pitää Briteistä) ja sen alakerrassa olevassa pienessä baarissa, jonka baarimikko oli ollut heidän häissään. Hehe.

                             Oli tosiaan myös mukava nähdä kavereita Tokiossa, ja onneksi tosiaan maanantaina oli kansallinen vapaapäivä, niin sain mukavan viikonloppuloman.

                            

Keion itäinen sisäänkäynti.

Kampuksen läheltä näkee Tokyo Tawaaaaan!

Eilen aamulla taas näytti tältä, itseasiassa lunta satoi.

                             Marraskuun lopussa tuli jo luntakin ja joulukuuta odotellessa tein jopa riisipuuroa riisinkeittimessä. Toimi oikein hyvin, vaikka aika sovelletulla reseptillä tein ja kolme tuntia keittimeni sai töitä tehdä. En tosiaan koskaan ennen ole itse riisipuuroa tehnyt, että kerta se on ensimmäinen. Myös kämppikseni mielestä puuro oli oikein hyvää.

                             Marraskuun vikana viikonloppuna klubeilin, menin tuutorini ja kiinalaisten yläkerrannaapurieni kanssa karaokeen ja näin tutkimusprojketituntini opettajan ja hänen tyttärensä kertoakseni tyttärelle Suomen koulujärjestelmästä. Yo! Hän kirjoittaa yläasteen loppuesseetä tms. Ihanan randomia ja mukavaa.

                             Ja sitten alkoi joulukuu. Ensi kertaan!

Riisipuuroa!

Tänä aamuna ei 14.12. näytti tältä!

Akita

Hohhoh. Marraskuu olikin kiireisempi kuin kuvittelin. Blogi on jäänyt kaiken jalkoihin. Hei nyt kuitenkin.

On jo 27.11. eli aivan kohta on joulukuu! Olen jouluihminen ja pidän joulusta. Japani ei ole huono paikka olla jouluihminen, kauniita valoja on ja joulutavara ilmestyi kauppoihin heti Halloweenin loputtua. Olen myös saanut Suomesta peräti kolme joulukalenteria <3. Muuten, 24.12. Yamagatan Sanomissa ilmestyy artikkeli suomalaisesta joulusta, minua siihen artikkeliin tullaan haastattelemaan. Että tämän jälkeen kaikki yamagatalaiset ajattelevat suomalaisen joulun juuri sellaiseksi kuin minä Suomessa joulun vietän. Mikäs siinä. Ensi viikon maanantaina samaisessa sanomalehdessä ilmestyy myös lyhyt vaihto-oppilaan kolumnini. Kirjoitin kyudosta.

Ruskaa Akitassa.

Mutta palataanpa ajassa kuukausi taaksepäin ja otetaan suunnaksi Akita (秋田 )eli ’syksypelto’.  Oih ihana Akita. Akitan yliopistolla pidettiin viikonlopun kestävä tyttöjen kyudo-turnaus, ja niinpä minä mukaan lukien kahdeksan hengen voimin suuntasimme Akitaan. Matka kesti sellaisen nelisen tuntia. Perjantaina jokainen yliopisto sai tunnin aikaa harjoitella ja tutustua paikallisen yliopiston dojoon. Tämän jälkeen oli vapaata aikaa, hotelliin päästyämme, jätin kamat ja lähdin katsomaan puistoa (千秋公園), jossa oli linna. Puisto oli hotellin lähellä ja ei asemastakaan kaukana. Ja ruska. Ah, kaunis ruska! Akitassa oli hieno ruska, itse asiassa jo bussista näkyi hieno ruska. Yamagataaan ruska tuli pari viikkoa myöhemmin. Kävin myös Akitan asemalla tuliaisostoksilla. Akitan aseman ympäristö oli kyllä enemmän kaupunki, kuin Yamagata. Tavarataloja ja kauppoja oli kohtuullisesti, toisaalta Akitasta ei Sendaihin tuosta vain lähdetäkään.

Illalla kävimme yhdessä syömässä ja sitten menin hotellin ylimmässä kerroksessa olevaan isohkoon kylpyyn. Kylpy on niin ihana!

Lauantaina oli aikainen herätys ja suunta kohti Akitan yliopistoa ja kisoja. Lauantain kisat loppuivat Yamagatan osalta aikaisin, joten lähdin itsekseni kohti Japanin merta. Akitan kaupunki sijaitsee toki Japanin merellä, mutta asema ei ihan rannalla ole. Katselin google earthia ja otin junan (joka kulki ehkä puolentoista tunnin välein) rannalle. Matka kesti sellaisen 15 minuuttia ja ranta oli hieno! Hieman roskainen kyllä, mutta ihana. Mainitsinko, että Akitassa oli myös erittäin lämmin koko ajan. Rannalla oli siis mukava syödä eväitä ja kuvailla aavaa merta.

En ollut koskaan käynyt Japanin merellä, ja olin kyllä onnellinen, että pääsin merenkin näkemään. Meri on hieno ja ihana ja nostalginen.  Rantaviiva oli pitkä, mutta olin katsonut, että Shimohaman asemalta pääsee kätevästi hiekkarannalle. Pääsikin. Paikassa oli myös paljon suljettuja rakennuksia, joissa sesonkina on todennäköisesti rantakahviloita ja kauppoja. Illalla pääsin taas kylpyyn ja saunaankin. Menimme yhdessä syömään Akitan kuuluisaa kiritanpoa(きりたんぽ), joka oli todella hyvää. Kuulemma sitä saattaa saada Yamagatassakin. Kiritanpo on jollain tietyllä tavalla käsiteltyä riisiä, joka on putken malliin laitettu. Yleensä sitä nabessa eli pataruokana syödään. Söimme myös pekoniin käärittyä kiritanpoa, molemmat erinomaisen makuisia.

Tuo punainen piste on Akitan asema ja siitä etelään junalla rannalle.

Sunnuntaina klubin pojatkin tulivat kannustamaan, mikä oli oikein mukavaa. Minun työt vähenivät, kun fukseja tuli avuliaasti paikalle. Yamagatan yliopisto meni voittamaan kisat. Jee!

Tuuli.

Näin voin marraskuun 28. päivä jättää lokakuun taakseni ja siirtyä Marraskuuhun, joka 1.11. alkoi poikien kyudo-turnauksella. En nyt aio selittää yliopistokyudon turnauskäytäntöjä, ja jatkoon pääsyjä. Satoi kaatamalla ja oli kylmä. Mutta turnaus oli Sendaissa, ja niinpä kävin tekemässä hieman ostoksia turnauksen jälkeen. Nyt sänkyni on ihanan lämmin ja pehmoinen ja tuntuu hyvältä ja japanilta!

Sunnuntaina taas oli tyttöjen yhteisharjoitus tyttöjen tulevia kisoja varten (kun voitti edellisissä, niin pääsi jatkoon). Oli ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä! Sen sijaan Maanantain vuorikiipeilysuunnitelmat virolaisen Miryu-sanin kanssa kariutuivat sateeseen. Erinomaista lounasta kuitenkin saimme. Ihanat kansalliset vapaapäivät. Hyvästä ovat.

Random näkymää Akitassa

Pidän täällä tosiaan piirtopäiväkirjaa, joka kiireen takia on kyllä lähinnä täynnä tuhruista tekstiä, mutta on siellä sentään jotain kuvitustakin seassa. Ilmeisesti marraskuun ensimmäinen viikko kului vilpoisissa tunnelmissa klubissa ja opiskellessa. Sunnuntaina 9.11. oli tyttöjen kisat , mutta taidanpa niistä jatkaa ensi kirjoituksessa.

P.S. Tänään on tärkeä ja hieno päivä Suomessa! TAHDON!!!! Jeee!

朝のクモは縁がいい

Hei!

Näen se aika lentää ja marraskuutakin jo yksi viikko takana. Ja tarkoituksenanihan ei ole mitenkään kirjoittaa joka ikisestä päivästäni täällä, koska se olisi jokseenkin tylsää luettavaa. Tämässä kuitenkin nyt jotain lokakuisesta elämästäni kerron, kuvia minulla ei nyt paljoa ole、mutta tuossa on muutama kuva 19.10. otettuna, silloin täällä ei vielä ollut oikein ruskaa. Arjesta harvemmin tulee kuvia otettua. Kävin myös kyudo-turnauksessa Akitassa, mutta siitä teen oman postauksen, koska Akita oli ihana ja viikonloppu oli ihana ja ruska oli ihana ja Japanin meri oli ihana!

Matchan ja houjichan makuista raakasuklaata.

Palatakseni sitten ajassa hieman taaksepäin, Imonikain jälkeinen päivä, eli 13.10. maanantai, oli Urheilun päivä (体育の日) eli kansallinen vapaapäivä. Tällöin kaikki virastot, postit ja muut viralliset asiat, sekä julkiset yliopistot ovat kiinni (yksityiset tuppaavat pitämään tunnit, eli varautukaa yksityiseen yliopistoon vaihtoon hakevat!). Eli normi toimistotyöläiset ja työssäkäyvät ihmiset ovat vapaalla. Näin ollen kaupat ovat tietenkin auki, jotta ihmiset voivat käydä vapaa-aikanaan ostoksilla. Japanissa ei siis tarvitse huolehtia, etteivät kaupat olisi auki. Uusi vuosi voi tehdä poikkeuksen, mutta nykyään varsinkin isot kaupat ovat käytännössä aina auki. En kuitenkaan mitään lupaa. Itse tuona vapaapäivänä suuntasin Ion-kauppakeskukseen, joka on koko maan kattava kauppakeskusketju. Matkaa Etelä-Ioniin on kotoani 5 km, mutta mukavasti se alamäkeen pyörällä meni. Takaisin päin pysähdyin onsenilla, eli kuumalla lähteellä. Paikka ei iso ollut, mutta ihan mukava ja mukavan lähellä. Kyllä onsen on ihana asia! Yamagatassa on tosiaan paljon kuuluisia onseneita, jonne en vielä ole ehtinyt, mutta enköhän vielä ehdi. Kuitenkin ihanaa, että kotoani parin kilometrin päässä on onsen.

Chitose-vuorta on hyvä ihailla!

Keskiviikkona 15.10. oli Yamagatan yliopiston perustamispäivä (varmaan jossain lukisi, kuinka vanha yliopistoni on?) ja opetusta ei ollut (eikä klubia). Sen sijaan Kansainvälisellä asuntolalla, se toinen asuntola, joka on aseman lähellä eikä täällä vuorella, pidettiin vaihtareille hätätilannekoulutus, joka mainosti tietoa, miten toimia maanjäristyksessä ja muussa vastaavassa Japanin luonnon hehkeässä katastrofialttiudessa. Käytännössä meillä oli kahden tunnin ensiapukoulutus ja sitten yliopiston kansainvälisen osaston porukka oli tehnyt meille imonia, joka oli taas hyvää. Sitten käytiin kämppikseni Pato-sanin kanssa ostamassa wagasheja (和菓子) eli japanilaisia makeisia/leivoksia ja palattiin kämpille juomaan teetä. Torstaina tulin kutsutuksi kaverin luokse syömään ja kyllä japanilainen kotiruoka on sitten hyvää. Perjantaina taas klubin kolmosten (eli kolmannen vuoden opiskelijoiden) kanssa tehtiin odenia (valmiista aineksista) ja syötiin lähellä asuvan kolmosen luona. Oli kyllä hauskaa ja pakko myöstää, että olin jo unohtanut, kuinka jotkut ihmiset puhuvat japania todella nopeasti. Mukavaa, kuinka klubin kolmoset ovat ottaneet minut mukaan kuin yhtenä kolmasluokkalaisena, mitä minä toki olen. Harmillista tässä on se, että Japanissa usein tällaisessa klubitoiminnassa on tapana jäädä eläkkeelle, kun maailmaakin pitää ajatella, eli kun pitää alkaa valmistautua työnhakuun tai vastaavaan. Japanissa työnhaku on yksi pitkä prosessi, joka alkaa kaikilla samaan aikaan ja, joka tähtää siihen, että työpaikka on valmiina odottamassa sitä, kun valmistuu. Eli kun japanilainen valmistuu yliopistosta maaliskuussa, niin huhtikuussa voi aloittaa töissä. Työnhaku(就職活動) on ennen alkanut kolmannen opiskeluvuoden joulukuussa, mutta tämän vuoden vuosikursseille sitä on kansallisesti myöhäistetty ja se alkaa vasta ensi huhtikuussa, eli juuri neljännen vuoden alussa. (Japanissa yliopisto on nelivuotinen ja siitä valmistutaan kandiksi ja työllistytään siitä sitten suoraan. Maisteriksi haluavien pitää hakea erikseen maisteriohjelmiin(大学院). ELI klubin kolmoset jäävät juuri näillä main eläkkeelle klubista ja jäljelle jäävät siis minä ja kakkos- ja ykkösluokkalaiset. Ja yksi nelosluokkalainen. Ei silleen, kaikki ovat kyllä todella mukavia, ja varmasti jatkossakin tulee olemaan hauskaa ja mukavaa. Ja kylmää.

Asuntolani on ulkoa edelleen yhtä viehättävä

Lauantaina olin klubissa ja kävin katsomassa kyougenia (狂言) tai lähinnä esittelyn siihen. Oli aivan järkyttävän mielenkiintoista! Päätyköön se omaan postaukseen!   Muuten tämä postaus tulvahtaa aivan liian pitkäksi. Minusta olisi myös mukavaa, jos yhdessä postauksessa pysyisi jotenkin joku yksi ajatus tai teema. Tämän postauksen teema on selvästi ”sekalainen lokakuinen elämä”.

Sunnuntaista piti tulla rento opiskelu päivä, mutta tuutorini ja lääkäriopiskelija kutsuivat minut mukaan Sendaihin random kansainvälisille festareille. Menimme lääkäriopiskelijan autolla. Sendai on kyllä kiva paikka. Oli hauskaa syödä lounasta ja kierrellä Sendaissa, festari sen sijaan oli jokseenkin tylsä, mutta Nana’s Green Tea ei koskaan petä. Varsinkin matchan ja houjichan makuinen raakasuklaa oli erinomaista. Voin suositella Nana’s Green Teata kyllä kaikille!

Tästä pääsen seuraavaan viikkoon, joka oli erittäin koulustressaava, koska esitelmien tekeminen, aineen kirjoittaminen ja puheen tekeminen osui jotenkin samaan ja tiesin vielä olevani viikonlopun poissa (Akitassa). Kaikesta kuitenkin selvisin.

　　　　Mainitsinko, että täällä on aivan järkyttävästi hämähäkkejä? Tuossa yksi päivä isohämähäkki tuijotti minua katossa herätessäni. Tuutorini kuitenkin sanoi, että sanotaan: "朝のクモは縁がいい” eli  vapaasti: ”Aamun hämähäkki tuo hyviä uutisia.” Illan tuo sitten huonoja. Myös asuntolan sisäänkäynnin luona oli neljä isoa hämähäkkiä ja yksi teki jo seittiä oven eteen. Samoin pyöräkatoksella on liikaa hämähäkkejä. Kyllästyin ja menin yliopistolle pyytämään, että joku ottaisi hämähäkit pois. Toki ne nopeasti uudelleen seittinsä kutovat, mutta jos yksi pitää poistaa, niin siihen minäkin pystyn. En ole mikään ötökkäkammoinen, mutta en nyt väitä pitävänikään niistä.

Hyvää huomenta/päivää/yötä!

山寺と芋煮会の土日

Hei!

Lokakuun toisena viikonloppuna, eli lauantaina 11.10. suuntani oli Yamadera 山寺, eli yksi Yamagatan kuuluisimmista nähtävyyksistä. Yamaderan asemalle pääsee Yamagatasta junalla ehkä viidessätoista minuutissa ja nykyään sinne pääsee myös käyttämällä Suicaa eli japanilaista matkakorttia (muunkin nimisiä matkakortteja on olemassa, mutta vuodesta 2013 lähtien kaikki matkakortit ovat toimineet koko maassa, paikoissa, missä IC-kortti yleensäkään toimii).

Olisin toki mennyt Yamaderaa eli Vuoritemppeliä ihailemaan joskus itseksenikin, mutta nyt päädyin sinne kahden kiinalaisen vaihtarin kanssa, joista toinen on myös nikkensei, koska tutkimus-projektini opettaja sanoi, että nikkenseillä on ollut tapana osallistua Bashou Master-koulutukseen. Käytännössä siis saimme opastuksen ja historiallista perspektiiviä, sekä pääsimme ihailemaan hienoja paperikääröjä ja kuuleman liian pitkää luennointia jokaisen yksittäisen käärön historiasta. Pääsimme myös hipelöimään Edo-kauden aikaisia kirjoja. Basho Master-koulutus olisi ollut koko viikonlopun ja sisältänyt jonkun kokeen, ja sitten olisi voinut tulla alkeistason Basho-tuntijaksi, mutta me osallistuimme vain lauantain osuuteen. Koko juttu oli siis enemmän tai vähemmän Yamagatan yliopiston organisoima, ja sen pääjehu oli eräs yliopiston proffa.

Tuossa voi nähdä Bashon kirjoitusta!

Yamadera oli aivan mahtava! Hieno ja tunnelmallinen paikka oli siis kyseessä ja meillä oli oikein hauskaa. Vuoren juurella oli temppeli ja pyhäkkö ja sitten noustiin oikein tunnelmallista reittiä vuorelle, jossa päätemppeli sijaitsee. Yamadera on kuuluisa siitä, että Edo-kauden tunnettu runoilija Matsuo Basho kävi Yamaderassa kuuluisalla matkallaan pohjoiseen, mistä hän on kirjoittanut Oku no hosomichin (奥の細道). Suosittelen ehdottomasti Kai Niemisen suomennosta” Kapea tie pohjoiseen ja muita matkakertomuksia”. Bashon ei alun perin pitänyt Yamaderassa vierailla, mutta paikalliset kertoivat, että siellä kannattaa käydä, ja niinpä Basho ja hänen matkaseuralaisensa Sora Yamaderaan päätyivät. Tyytyväisiä ilmeisesti olivat.

Mainittaakseni, että tuo Bashon matka, joka hänen kotoaan Edosta alkoi nousten Touhokuun ja kiertäen Hokurikua alas, päättyi Ogakiin <3. Eli pieneen kaupunkiin, jossa lukiovaihdossa olin. Eli joku yhteys sentään Yamagatalla ja Ogakillakin on!

Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina japanilainen kaverini oli avustuksellani kerännyt kunnon porukan meitä vaihtareita ja menimme kaikki joenrantaan ja kokkasimme Imonin eli meillä oli imonikai (芋煮会). Imonikai on perinteinen yamagatalainen juttu, jossa siis mennään joenrantaan, tehdään siellä nuotio, jossa padassa kokataan Imoni-niminen ruoka. Oli hyvää! Kun sitä sitten on syöty, niin pataan lisätään curry-kuutioita ja udon-nuudeleita ja sitten saa karee-udonia! Jee! Ystäväni kaveri toi autolla kaikki kamppeet paikanpäälle, mikä olikin ihan välttämätöntä, koska raahaaminen olisi ollut tuskallista. Yamagatassa myydään Imonikai-sesonkina vuokrattavia Imonikai-settejä. Kätevää.

Teimme kivistä hienot puolikaaret, joiden päälle tuli padat ja puolikaareen sytytimme tulen. meillä oli neljä pataa yhteensä eli neljä ylläpidettävää tulta. En tiedä miten, mutta jotenkin minä päädyin ylläpitämään niitä. Ehkä suomalaisuudella oli tässä osansa, sillä en kyllä kestänyt katsoa, kun ihmiset tunkevat nuotion liian täyteen tai about aiheuttavat tulipalon. Eräs japanilainen kutsui minua tulen ihmelapseksi, OK. Mutta jos joku nuotio oli sammumassa, niin sain sen sentään aina palamaan taas kunnolla.

Minulla ei ollut kameraa, ja vaikka olisi ollut, en olisi kuvia ehtinyt ottaa, joten kaikki Imonikai-kuvat ovat virolaisen Miryuu-sanin ottamia. Kiitos hänelle. (Ja luvalla täällä julkaisen).

Minä ja kämppikseni Pato-san nautimme lämmöstä.