Kevätloma jatkuu kabukin merkeissä

Kevätloman tarina jatkuu.

Kabuki-za

Palasin 25.2. Okinawalta Osakaan, onneksi Osakassakin oli ihan suhteellisen lämmintä. Sain erinomaisen yöpaikan kavereiden luona ja seuraavana päivänä jatkoin Kioton kautta (Japanin junaliput ovat käteviä, kun kesken kaiken voi lähteä ulos asema-alueelta ja sitten taas jatkaa matkaa. Huom, ei toimi lähtö- tai määränpääkaupunkien sisällä) Ogakiin. Ogaki on kyllä aina yhtä ihanainen.

Ginzan-onsen ja lumisade

Näkymää Sky Treesta!

Otin rennosti host-perheeni kanssa;kävimme mm. lähi-onsenilla, näin kaveriani ja katsoin Poirotia. Ranska-aksenttinen japani on hyvin hämmentävää ja vaikeaselkoista. Ogakin sembeit ovat ihania!

Asakusa!

Fushimi-Inari-Taisha

Olin Ogakissa kolme päivää, kunnes vanhempani (ja sukulaisia) saapui Japaniin. Tästä seurasi noin kaksi viikkoa tiukkaa turisteilua. Oli kyllä oikein hauskaa.

Sateisen Nagoyan linnan jälkeen matkasimme kotikonnuille Yamagtaan, jossa olimme yhteensä kolme yötä. Kaksi yötä kaupungissa ja yksi onsen-ryokanissa Ginzan(銀山)-onsenilla.

Narassa peura.

Yamagatan jälkeen suuntasimme Tokioon, jossa tapasimme mm. Tokion host-perheeni. Oli ihan jännittävä tulkkailla puolin ja toisin keskustelua.

Maailman vanhin puutalo ja tuolla sisällä on iso Daibutsu eli buddhan patsas, Narassa siis.

Tokiossa kävimme Sky Treessä, Asakusassa, Akihabarassa, Shibuyassa, Tokyo-Edo -museossa, Harajukussa ja katsomassa Kabukia!!! Kabuki-zan (歌舞伎座）eli Kabuki-teatterin erakennus Higashi-Ginzassa oli hieno ja Kabuki oli todella viihdyttävää. Emme ostaneet lippuja etukäteen, vaan menimme samana aamuna jonottamaan edullisia yhden näytöksen lippuja ylimmän parven takariviin. Kabukin (kuten Noo-teatterin) yksi näytelmä kostuu siis useasta näytöksestä, jotka esitetään ensin päivällä noin neljä tuntia ja sitten illalla noin neljä tuntia. Päivä-osio koostui meidän näytelmän tapauksessa kolmesta näytöksestä, joista ensimmäinen kesti 27min, toinen 1h20min ja kolmas olisi ollut 1h45min, mutta sitä emme enää katsoneet. Kolmannen parven takariviin saa siis samana päivänä ns. vain ovelta lippuja. Jos ostaa liput kahteen peräkkäiseen näytökseen, niin saa jäädä kuitenkin paikalleen istumaan. Tarjolla on 90 istumapaikkaa ja 60 seisomapaikkaa. Kannattaa olla siis riittävän aikasin jonottamassa. Ensimmäinen näytös maksoi tosiaan 1000yeniä ja toinen 1500yeniä (kolmas päivä-osion näytös olisi ollut myös 1500yeniä), eli edullisesti pääsee kabukia näkemään. Jos kuitenkin aikoo koko päivä-osion (tai koko ilta-osion) katsoa, kannattaa ehkä ostaa liput etukäteen, koska halvimmilla paikoilla tulee sama hinta (4000yeniä, kolmannella parvella hieman edenpänä ja ilman jonotusta). Toki, jos haluaa permannolle, pitää jo hieman enemmän maksaa (18 000yeniä).
Tarjolla on vuokrattavaksi selityskuulokkeita myös englanniksi, ja tekstityslaitteita. Myös japanilaiset käyttävät usein selityskuulokkeita, eli niitä ei kammoksua tarvitse. Tällä kertaa me tyydyimme kuitenkin lukemaan englannin kielisiä lyhyitä selosktuksia näytelmän tapahtumista panfletista, joka meille jaettiin. Ilman jotain ennakko tietoa olisin varmaan ollut aika pihalla, mutta kun about tiesi, mitä tulisi taahtumaan, oli näytöstä mielestäni suhteellisen helppo ja mukava seurata. kyllähän oopperaankin mennessä usein luetaan juonen kuvaus etukäteen. Ah ihana kabukin kieli! Ei se niin vaikeaa ole, mutta kyllä myös paljon meni ohi. Netissä oli myös jounenkuvaus ja muutenkin tietoa ihan hyvin kaikesta. Ilmeisesti ohjelmistossa on aina yksi näytelmä aina yhden kuukauden. Toki myitakin kabuki-teattereita on, mutta tuo Higahsi-Ginzan on suurin ja kuuluisin. Siellä on kellarissa myös oikein hieno tuliaiskauppa.

Tokiosta jatkoimme Kiotoon, jossa nousimme Fushimi-Inari-Taishan vuorelle. Vuori oli aivan mahtava! Todella kaunis ja täynnä torii-portteja! Myös näkymät olivat hienot.
Oikealle vuorelle nousulle pääsimme isäni kanssa kaverini opastuksella, kun nousimme Hiei-sanille. Sillä on kuitenkin jo päälle 800 metriä korkeutta. Reitti oli kuitenkin oikein mukava ja ylhäällä oleva temppeli upea. Näkymät olivat myös hienot. Takaisin pääsimme mukavasti Sakamotoon laskeutuvalla cable-carilla. Biwako-järvikin pilkahti esiin. Sakamotosta oli yllätyksekseni vain pari pysäkin väliä Kioton asemalle JR:llä.
Vuoret ovat ihania! (Jos se ei vielä ole selväksi tullut.)

Hiei-zanin ylhäältä

Higashi-Yaman ja Gionin alueella oli myös oikein kauniit valaistukset illalla ja Kitanotenmanguun luumunkukat olivat myös erittäin kauniita. Maaliskuun alku oli kyllä hyvä aika matkustaa, valitettavasti meille osui varmaan maaliskuun kylmimmät päivät ja Kiotossa satoi luntakin. Toisaalta Kioton lumisade on mielettömän kaunista. Koska Kioto <3! (Ja lunta ei tule kerralla viittätoista senttiä)

Hiei-zanilta

Hiei-zanilta

Tämän kaiken Japanin kiertelyn jälkeen palasin 13.3. takaisin Yamagataan.

Okinawa

Hei ja aivan liian pitkästä aikaa!

     Huomasin kirjoittaneeni edellisen kerran blogia helmikuun alussa. Silloin olin juuri pääsemässä lomalle ja kas se lomahan loppuu juuri tänään. Huomenna 13.4. alkavat luennot. En ole vieläkään ihan varma, mitä otan. Ongelma on perinteinen, paljon kiinnostavaa (tosin jotkut todella kiinnostavat tapaukset sattuivat menemään päällekkäin), ja en oikeastaan tarvitsisi mitenkään erityisen paljon tunteja. Ja lisäksi on tosiaan kyudo-harjoitukset ja tutkimusprojekti, eli ennaltaehkäisevänä stressin vähentäjän on tunteja hyvä karsia, nyt kun sen voi helposti tehdä. Ja vapaapäiväkään ei haittaisi.

Aion kirjoittaa lomasta! Tai ainakin laittaa kuvia! En vain tiedä, mistä aloittaisin. Ehkä pitää suosiolla palata ajassa taaksepäin, eli aivan loman alkuun ja Okinawan matkaan.

Minulla oli siis viimeinen luento 17.2. (muut luennot olivat pääosin loppuneet jo helmikuun ensimmäisellä viikolla, mutta puhumistunti sinnitteli aivan viime tippaan). 18.2. suuntasinkin sitten Sendain lentokentälle ja Kansain lentokentän kautta Okinawalle. Olin matkalla suomalaisen ystäväni kanssa, joka oli saapunut saarelle jo aiemmin.

Shuri-jou, Shurin linna.

Ensimmäiset neljä yötä vietimme Nahassa, käyden kuuluisassa Shurin linnassa, josta vanhaa Okinawan valtiota hallittiin. Matkustimme puolitoista tuntia lautalla Akan saarelle, jossa ei ollut ketään (300 asukasta, mutta silti ala- ja yläkoulu, tosin viereisellä saarella on wikipedian mukaan 80 asukasta, ja silti koulut, niihin kuuluu vielä kolmas saarikin, jolla on lentokenttä). Mutta käydessämme Akalla, ei liikkeellä oikein ketään ollut, eikä mikään ollut auki. Saarella oli

Mereltä!

Mausoleumi Shurin linnan vieressä.

myös vain Coca-cola -merkkisiä juoma-automaatteja, ja niistäkin ehkä yksi toimi. Sen sijaan lämmintä oli. Nahassa oli tuullut ja collegea olin käyttänyt (tuntui silti taivaalta Yamagatan lumisateen jälkeen), mutta Akassa t-paita oli hyvä!

Kolmantena päivänä ajoimme bussilla Seefa-Utakin pyhälle paikalle.

Akan saari!

Sefa-Utakin pyhäilymesta.

Hienon rannan hienot kalliot.

Nahassa hieman skrubuisessa hostellissa asumisen jälkeen siirryimme Okinawan saaren pohjoisosaan Motobun kylään, jossa asuimme oikein mukavassa hotellissa. Olin löytänyt edullisen huoneen, joka mainosti itseään pienenä nurkkahuoneena, mutta oli kyllä todella iso ja mukava. Ja kunnon hotelliaamiainenkin kuului pakettiin! Hotellissa oli myös sisäuima-allas ja iso kylpy. Isot kylvyt ovat parhaita, olimme kyllä Nahassa käyneet onsenillakin.

Motobun alue oli oikein ihana. Kävimme oikein kauniilla uimarannalla, jonka kalliot olivat aivan mahtavia, ja hiekka ihanaa. Pulahdimme nopeasti meressäkin! Talviturkki siis menetetty!
Motobussa sijaitsee myös Chura-umi akvaario, joka on kävijämäärältään (ja kooltaan?) Japanin suurin akvaario. Pakko myöstää, että altaat olivat oikein isot ja hienot. Vieressä oli myös söpöjä kilpikonnia ja surullisia manaatteja.

Okinawan maaseutu ja luonto ovat kyllä jotain aivan ihanaa! Varsinkin, kun oli erinomaista kävely- ja matkaseuraa, niin matka onnistui oikein mukavasti. Suosittelen Okinawaa ehdottomasti kaikille!
Bussit toimivat myös hyvin ja netissä on hyvät kartat Okinawan saaren bussireiteille ja hinnoille ja ajoille.

Viimeisen yön vietimme taas Nahassa.
Oih, Okinawan lämpö ja lumisuolasoftis ja meri ja luonto ja hyvä seura!

MEXT-stipendistä

Hei!

Lupasin joskus kirjoittaa, että mitäs tämä "Mext" nyt sitten tarkoittaa. (MEXT=Ministy of Education, Culture, Sports, Science and Technology). Mitä on saada ns. mexti. Eli Japanin opetusministeriön stipendi. Tässä nyt sitten samalla hakuprosessista kerron.

Ensinnäkin, tämä stipendi on nyt haettavissa, tarkemmat ohjeet tästä eli Japanin suurlähetystön sivuilta. Hakuaika ilmeisesti loppuu 27.2. Tehkää parhaanne! Kyllä kannattaa!

Hakuprosessista:
Eli Mextin stipendiä (tätä, mikä minulla nyt on, muitakin toki on) voi hakea kaikki pääaineenaan Japanin tutkimusta opiskelevat. Esimerkiksi Helsingin yliopiston Aasian tutkimuksen pääaineilijat, jos on valinnut japanin pääkielekseen. Niin no, kyllä varmaan itse tietää, mikä on oma pääaine.

Kuten tutustumalla hakuohjeisiin näkee, pitää hakemukseen kirjoittaa paljon kaikkea ja hankkia proffan suositusta jne. Suosittelen kaiken huolella tekemistä, itse ainakin täytin kaiken japaniksi, koska se osoittaa kielitaitoa. Ja motivaation ja kielitaidon osoittaminen on hakemuksen ja kokeen kaikista tärkein asia, luultavasti. Mahdollisia yliopistoja on sitten sellainen viitisenkymmentä, että siitä kyllä varmasti jokainen löytää itselleen mieleisen.

Kun tuon hakemuksen on huolella täyttänyt ja toimittanut kaikki mahdolliset liitteet (kävin varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni keuhkokuvassa, toisaalta pääsin myös eroon verikoekammostani)suurlähetystöön, voikin jäädä odottelemaan kutsua kielikokeeseen ja haastatteluun. En tiedä ketään, jota ei olisi kutsuttu haastatteluun/kielikokeeseen, mutta voi kai sekin olla mahdollista.

Ensiksi oli siis kielikoe, jota monet olivat mainostaneet todella vaikeana, mikä lähinnä varmaan johtui siitä, että ilmeisesti ennen on ollut vain tunti aikaa tehdä kyseistä koetta, mutta viime vuonna oli peräti kaksia tuntia aikaa. Minulla ainakin jäi aikaa paljon yli. Koe oli ikään kuin kolmiportainen, ensin alkeistason kysymyksiä, sitten keskitason ja viimeisenä edistyneen tason kysymyksiä. Ja kyllä, kokeessa pitää myös kirjoittaa. Iltapäivällä oli sitten haastattelu, toki japaniksi. Tarkoitushan on osoittaa oma kielitaito ja motivaatio lähteä Japaniin. Tätä osuutta ei kuitenkaan kannata liikaa pelätä, koska suurlähetystössä kuitenkin toivotaan ihmisten onnistuvan.

On ollut vuosia, että suomesta on päässyt vain yksi tai kaksi Mextin stipendiaattina eli nikkenseinä (nikkensei=日研生=日本語日本文化研修生) matkaan, mutta on päässyt kolmekin, ja nyt vaihdossa nikkenseinä on tosiaan peräti viisi Suomesta. Jee!

Suurähetystö tosiaan kielikokeen ja haastattelun perusteella valitsee Japanin opetusministeriölle suositeltavat opiskelijat ja laittaa heidät paremmuusjärjestykseen (Minun vuonani minulle kerrottiin, että viittä suositellaan ja minä olen suositusjärjestyksessä toisena.). Tieto tästä tulee tosiaan ihan parin päivän kuluttua kokeesta, eli pitkään ei jännittää tarvitse. Tämän jälkeen suurlähetystö lähettää kaikki paperit Japaniin ja sieltä tietoa saa sitten odottaa pitkään.

Kesäkuussa tuli suurlähetystöltä tieto, että Japanin opetusministeriö on hyväksynyt minut stipendiaatiksi, mutta vielä varoiteltiin, että mikään ei ole varmaa, ennen kuin kohdeyliopistokin hyväksyy minut.

Se tieto tulikin sitten elokuun puolessa välissä ja lähtö tästä ehkä kuukauden kuluttua.

Stipendiaattina oleminen:
Nikkenseinä on kivaa, kun saa opsikella vain japaniksi, eli ei tarvitse valita mitään pakollisia englanninkielisiä kursseja. Yamagatassa on peräti kolme nikkenseitä, jossain yliopistoissa voi nikkenseitä olla vaikka 60 (Yamagatassa vaihtareita kaikkiaan on ehkä 60). Lisäksi on pakollista tehdä tutkimusprojekti (研究プロジェクト), eli tutkia jotakin ja kirjoittaa siitä. Vähän kuin tekisi kandin japaniksi, mutta ei mitään niin vakavaa, ehkä. (Kyllä tulen varmasti kuolemaan tuohon, mutta sellaista se on.) Minulla on siis joka viikko yksi tutkimusprojekti tunti, jossa opettajan kanssa luemme kiinnostavia ja aihettani koskevia japanin kielisiä tieteellisisä artikkeleita. Minulla tunti on tosiaan kahdestaan opettajan kanssa, mikä on oikein mukavaa.

Varsinkin kun asuu edullisessa Yamagatassa, ei stipendin kanssa rahasta sen kummemmin huolehtia tarvitse. Monkashou (Japanin opetusministeriö) myös maksaa lentoliput, mikä on erinomaista. Ja he toki yliopistomaksut myös huolehtivat.

On myös tosiaan mahtavaa, että saa valita yliopsiton laajemmasta valikoimasta, kuin esimerkiksi, mikä Helsingin yliopiston kahdenvälisillä vaihdoilla on tarjottavana. Vaikka erinomaisia yliopistoja kaikki ovatkin, niin onhan tässä jotain omaa tunnelmaa olla vuorten keskellä maalla. Minusta on myös erittäin opettavaista ja mielenkiintoista olla japanilaisten kanssa aivan tavallisilla yliopistoluennoilla. Ja tämä vaihto on varmasti vuoden mittainen.

Kuvia Matsushimalta.

Hei!

Helmikuu sitten tulla tupsahti. Huomenna on viimeinen koe, ja tämän jälkeen jäljellä vielä viiden minuutin elokuvan tekeminen, tutkimusprojektin puolivälin esitelmä ja haikuilua.

On pitänyt kirjoittaa tänne jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta olen koko tammi helmikuun leikkinyt kiireistä. On kyllä paljon asioita, mistä haluaisin kirjoittaa.

Huomenna on tosiaan viimeinen koe, ja käytännössä kaikki tunnit ohi. Ainoastaan puhumis-tuntia on vielä ensi ja sitä seuraavan viikon tiistaina.

Tässä välissä ei ole tapahtunut mitään erityisen jännittävää, olen vain ollut tunneilla ja opiskellut. Kyudossa pääsin vihdoin ampumaan maaliin, enkä vain heinäpaaliin. Maali on kiva. Varsinkin silloin kun siihen osuu.

Kuvat ovat Matsuhimalta, joka siis sijaitsee ihan Sensain pohjoispuolella. Oikein kaunis paikka. Sää olisi voinut pysyä kirkkaana koko päivän ja kuvani eivät millään tavalla tee oikeutta paikalle. Matsuo Basholta ei saanut haikua suustaan, koska Matsushima oli niin kaunis. Tämä retki tapahtui tosiaan Marraskuun puolessa välissä. Silloin ei vielä talvitakkia tarvinnut ja lunta ei ollut. Toki Tyynenmeren puolella tulee muutenkin vähemmän lunta.

Lampaan vuosi

Heipä hei taas liian pitkästä aikaa!

あけましておめでとうございます！
Hyvää uutta vuotta!

Näkymää junasta lähellä Ogakia.

Vanhempani toivoivat kirjoittelua, ja sanoivat, ettei tarvitsisi niin pitkästi kirjoittaa. Kuvia saatte taas odotella, sillä minulla ei ole nyt tässä yhtään kuvia tähän laittaa, mutta ehkä onnistun puhelimesta tänne jonkun heittämään. Tai sitten en.

Mitäs mitäs. Tänään on 12.1. ja huomenna koulu jatkuu.

Otin lomalla aika rennosti. Tuntui, että pitää vähän latailla akkua, vaikka pakko myöntää, että taas on loma jo mielessä. Nimittäin kevätloma jo kolkuttaa ovelle. Alle kuukauden kuluttua pitäisi olla kokeet ohi ja puolentoista kuukauden mittainen kevätloma alkamassa. Sitä ennen pitäisi sitten kymmenen kurssin kokeet suorittaa. Jaa-a. (Okei kahdessa ei ole koetta ja yhdestä en varmasti pääse läpi.)

Palataanpa kuitenkin joulukuuhun. Oli kylmä. Joinain päivinä ei edes mennyt plussalle. Rakas Petra tuli pariksi päiväksi käymään Yamagataan ja kävimme onsenilla, joka oli oikein mukava, ja jonka rotenburou eli ulkokylpy oli 7. kerroksessa. Valkoiset vuoret näkyivät ihanina ja lumihiutaleet leijailivat kaniisti. Siinä oli hyvä istua kuumassa lähteessä.

24.12. oli vielä mukavasti kolme luentoa, kuinka jouluista, mutta tämän jälkeen menin joulujuhlaan ohjaavanopettajani luokse. Ruoka oli erinomaista.

25.12. alkoi joululoma ja kiidin shinkansenilla Tokioon hengaamaan Uenossa ja jouluillallistamaan host-perheeni kanssa. Heillä oli joulukuusikin <3. Olin 28. päivä asti Tokiossa, kävin mm. katsomassa Shingeki no Kyojin -näyttelyn ja näin pitkästä aikaa kavereitani Tokiossa. Viiden päivän aikana tuli pitkästä aikaa puhuttua suomea. On se jännä kieli.

Tokiosta jatkoin ystävieni luokse Okazakiin, josta kävin Nagoyassa tapaamassa lukioaikaista kaveriani, ja sain toshikoshi-udonia, o-sechi-ryouria ja mahan täydeltä mochia. Perhe oli löytänyt jostain varaston kätköstä mochi-koneen, jolla kahdeksassa minuutissa mochi-riisitä tuli mochia. Mochia daikon-oroshin (japanin retikka raaste? En osaa vihanneksia), lohen mädin ja soijakastikkseen kanssa, mochia kinakon kanssa (beige soijajauhe), mochia ankon (azuki-paputahna) kanssa ja mochia sokerisoijakastikkeen kanssa.

Okazakissa oli mukavan rentoa, luin kirjaa ja katsoimme elokuvia ja tietysti 2.1. tulevan Ekidenin (駅伝) eli Itä-Japanin yliopistojen viestijuoksukilpailua Tokiosta Hakonen vuorelle ylös ja seuraavana päivänä takaisin alas. Meno-päivänä on viisi osuutta, joista jokainen noin 20km ja takaisin päin sama. Yhteensä kymmenen juoksijaa per yliopisto siis ja varsinkin viimeinen nousu osuus on todella jännittävä. Välillä oli kyllä mukava torkkua pehmeällä matolla söpön koiran kanssa.

 2.1. illalla jatkoin Ogakiin, jossa olin host-perheelläni, näin kahta lukioaikaista kaveriani, kävin karaokessa ja näin uusimman Hobitin. Pääsin myös vihdoin ja viimein Gifun linnaan, jonne on jo monta vuotta ollut tarkoitus mennä. Linna itsessään on uudelleen rakennettu, mutta paikka vuoren huipulla on aivan mahtava ja näkymät hienot. Valitettavasti Ibuki-vuori oli pilvien peitossa. Nousimme ylös köysiradalla, mutta vähemmän lumisella säällä voisi ylös myös patikoida. Ylhäällä oli kiva näköalaravintola, jossa söimme Date-donia, eli lihaa punaisella misokastikkeella riisipedillä.
Punainen miso pitkästä aikaa on kyllä hyvää.

Palasin Yamagataan 8. päivä. Kun shinkansenilla kiisi aurinkoisesta Kantousta lumiseen Yamagataan, niin muistin taas, että talvihan tässä oli. Tokiossa oli tosiaan vielä hieman ruskaa ja toisaalta pari puuta kukassa. Nyt piti taas muistella, mitäs se kyudo on , mutta oli meillä klubissa myös mochitsuki, eli ykköset tekivät kovasti töitä mochi eteen perinteisin menetelmin ja me muut söimme onnellisesti. Yamagatalaisittain oli zunda (ずんだ)mochia eli edamamesta tehtyä tahnaa ja ankoa.

住めば都

Hei taas pitkästä aikaa ja hyvää joulunodotusta!

Täällä on tällä hetkellä oikein kauniin valkoista. Pääasiassa lumi kuitenkin sataa, sulaa päivällä ja sitten taas tulee uutta lunta. Tätä päivää lukuun ottamatta päivällä on kuitenkin plussaa, mutta plussallakin täällä sataa lunta. Ja se jopa saattaa jäädä maahan. Kaikki valkoiset kuvat ovat joulukuulta.

Chitose-yama 7.12.

Tänään oli Japanin parlamentin alahuoneen(衆議院) vaalit. Pääministeri Abe tosiaan hajotti alahuoneen marraskuussa, että aika nopeasti nämä uudet vaalit tulivat. Eikö Ruotsissakin päätetty uusista vaaleista, ja ne ovat maaliskuussa? Aben tarkoituksena ilmeisesti oli saada pari lisä vuotta aikaa toteuttaa Abenomicsia, tai muuten vaan olla vallassa. Japanin vaalijärjestelmä on kyllä hassu, mutta minun tiedoillani ei sitä kuitenkaan analysoimaan kannata lähteä.

Palataanpa ajassa taaksepäin marraskuuhun, koska sinne edellinen raapustukseni päättyi. Mitäs mitäs 9.11. sunnuntaina oli tosiaan tyttöjen kisat, joista muistan lähinnä bussissa nukkumisen ja sateessa seisomisen. Sen jälkeen kuitenkin kolmostytötkin jäivät eläkkeelle klubista, mistä seurasi pitkää itkunsekaista tunteilua ja kiitosta puolin ja toisin. Pakko myöntää, että tämän jälkeen tuntui, että onpas klubissa vähän ihmisiä, mutta kaikkeen tottuu ja mukavaa on ollut kuitenkin. Kylmää kylläkin…

Marraskuussa virolainen Miryu-san esitteli aivan ihanan pienen japanilaisen ravintolan aivan kampuksen lähettyvillä, jossa olen tuon käynnin jälkeen päässyt jo kaksi kertaa käymään.  Samalla viikolla kävimme kämppikseni Pato-sanin ja yläkerrassa asuvien kahden kiinalaisen kanssa (toinen heistä myös nikkensei) syömässä kaiten-sushia kotimatkalla olevassa ravintolassa. Itse asiassa kotimatkalla on aika paljon mukavia ja erilaisia ravintoloita, ja olemmekin samalla porukalla käyneet parissa muussakin ravintolassa.

12.11. oli siinä mielessä tärkeä päivä, että pääsin vihdoin ampumaan makiwaraan, eli parin metrin päässä olevaan heinäpaaliin. Jejee. Olisi kyllä kiva päästä oikeasti jo ampumaan maaliin, mutta aika taitaa tältä vuodelta loppua kesken, koska virallisia harjoituksia on jäljellä enää yksi viikko, ja sittenhän jo loma kohta alkaa ja minä otan suunnaksi etelän.

Taisi olla 5.12.

Lauantaina 15.11. oli elämäni ensimmäinen konpa eli enemmän tai vähemmän virallinen juhlama klubissa. Ensimmäisen vuoden opiskelijat olivat tehneet ruokaa ja tarjolla oli sakea. Oli peräti ihan hyvän makuista. Minua peloteltiin kaikilla mahdollisilla kauhuskenaarioilla, mutta oli todella hauskaa ja jatkot olivat myös oikein mukavat. Jatkot tarkoittivat sitä, että kun virallinen juhla kyudo-joulla kesti kaksi tuntia, niin tämän jälkeen halukkaat lähtijät jakaantuivat ryhmiin. Ykköset saivat päättää, mitä halusivat tehdä. Jakaannuimme kolmeen ryhmään, jotka vielä pariin pienempään jakaantuivat. Vaihtoehtoina oli keilaus, karaoke ja syöminen/juominen. Ja kolmoset, neloset ja maisteriopiskelijat tosiaan koko lystin (jatkot eli 二次会)maksoivat.

                             Tätä seuraavana päivänä menimme ohjaavan opettajani ja kolmen kiinalaisen vaihtarin ja näistä yhden japanilaisen tuutorin kanssa Matsushimaa ihailemaan. Valokuvia en nyt tähän postaukseen Matsushimasta saa, joten omaa postausta joudutte odottamaan.

                             Marraskuun 21.-24. päivä olin onnellisesti Tokiossa. Siellä oli lämmin! Olin jopa melkein onnistunut tekemään pois alta koulujutut ja vain jotain junalukemista jäi, sekä äikänopetunnin kokeeseen opiskelu. Aamupäivällä pänttäsin sitten japanin yläkoulunkielioppia. Eikä olisi edes niin paljon tarvinnut opiskella, koska koe oli todella helppo.  Toisaalta nyt olen saanut tutkimusprojektitunnilla käsiini sellaisia artikkeleita, että verbien a-i-u-e-o –taivutusmuotojen nimistäkin on hyötyä. Ja yleensäkin on hyödyllistä ymmärtää japanilaisten käsitystä omasta kielestään, ja kuinka heille sitä koulussa opetetaan.

                             Oli ihanaa olla host-perheen luona ja saada hyvää ruokaa ja päästä kylpyyn. Lauantaina menimme host-äidin ja isän kanssa katsomaan Keiou-yliopiston koulufestivaalia, jossa host-pikkusiskoni esiiintyi musikaalissa. Opiskelijat olivat koko homman itse tehneet, ja hyvin olivatkin.  Host-pikkusiskoni lauloi myös todella kauniisti. Oih! Jo neljä ja puolivuotta olen halunnut nähdä hänen musikaalinsa, ja vihdoin! Tämän jälkeen kävimme host-äidin ja -sän kanssa brittipubissa (host-isä pitää Briteistä) ja sen alakerrassa olevassa pienessä baarissa, jonka baarimikko oli ollut heidän häissään. Hehe.

                             Oli tosiaan myös mukava nähdä kavereita Tokiossa, ja onneksi tosiaan maanantaina oli kansallinen vapaapäivä, niin sain mukavan viikonloppuloman.

                            

Keion itäinen sisäänkäynti.

Kampuksen läheltä näkee Tokyo Tawaaaaan!

Eilen aamulla taas näytti tältä, itseasiassa lunta satoi.

                             Marraskuun lopussa tuli jo luntakin ja joulukuuta odotellessa tein jopa riisipuuroa riisinkeittimessä. Toimi oikein hyvin, vaikka aika sovelletulla reseptillä tein ja kolme tuntia keittimeni sai töitä tehdä. En tosiaan koskaan ennen ole itse riisipuuroa tehnyt, että kerta se on ensimmäinen. Myös kämppikseni mielestä puuro oli oikein hyvää.

                             Marraskuun vikana viikonloppuna klubeilin, menin tuutorini ja kiinalaisten yläkerrannaapurieni kanssa karaokeen ja näin tutkimusprojketituntini opettajan ja hänen tyttärensä kertoakseni tyttärelle Suomen koulujärjestelmästä. Yo! Hän kirjoittaa yläasteen loppuesseetä tms. Ihanan randomia ja mukavaa.

                             Ja sitten alkoi joulukuu. Ensi kertaan!

Riisipuuroa!

Tänä aamuna ei 14.12. näytti tältä!