千歳山 Chitose-yama

千歳山 Chitose-yama

torstai 7. toukokuuta 2015

Kyudosta ja yliopiston klubeista ja kerhoista

Hei ja pitkästä aikaa! 8.5.2015

Aika vaan lentää. Ei sille voi mitään.
Näin kevätloman jälkeen olen huomannut, että kotiinpalu lähestyy pelottavasti! Tarkka paluupäivä ei kuienkaan ole vielä tiedossa mutta noin neljän kuukauden kuluttua taidan tallustaa Suomen syksyssä. No sitä ennen on kuitenkin yksi lukukausi opiskeltava täysillä!

Ajattelin tässä postauksessa keskittyä kertomaan yliopiston kerhoista ja erityisesti kyudosta (japanilainen jousiammunta), koska itse Yamagatan yliopiston kyudo-klubiin kuulun.

Nämä kuvat ovat jostain helmikuulta.
Japanissa yliopsitoissa on siis jos jonkin laista kerhoa ja klubia, jotka kulkevat kattotermilla saakuru (サークル) tullee sanasta circle. Kerhoja on siis teeseremoniakerhosta, karateen ja jalkapalloon. Perinteisten urheilu- ja taidekerhojen ja klubien lisäksi tarjolla on vaika mitä "Ihaillaaan tähtiä yhdessä"-, "Tutkitaan mangaa"-, "Jutellaan politiikasta"-, "Kierrellään ravintoloita"-kerhoja.
Japaniksi yliopiston kerhot ovat tosiaan kaikki saakuruita, mutta saakuruita on monenlaisia. On niitä ns. saakuruita eli kerhoja (kaikki 研究会、同好会 yms.), jotka juuri about kerran viikossa kokoontuvat ja ovat aika rentoja ja sitten on bukatsuja (bukatsu 部活) eli klubeja, jotka treenaavat lähes joka päivä ja osallistuvat yliopistojen välisiin kisoihin.

No minä kuulun Yamagatan kyudo-buhun eli tuollaiseen klubiin. Harjoituksia meillä on viikon jokaisena päivänä, paitsi sunnuntaina. Kaksi kertaa viikossa voi olla poissa, mutta aina pitää ilmoittaa. (Ilmoittamattomista poissaoloista ja myöhästymisistä tulee erinäisiä rangaistuksia). Mutta tosiaan osa-aikatäiden ja luentojen takia voi lähteä ajoissa/myöhästellä ja kunhan ilmoittaa, niin hyvin voi olla poissa. Kuitenkin aika rentoa. Klubia on joka päivä 16.30- noin 18.30 ja lauantaisin kymmenestä siihen asti kun treenit kestää (joskus vain pari tuntia, joskus kuusi tuntia).
Eli kun tähän lisää sen, että olen yliopsitossa (enkä lukiossa, jossa klubielämää suosittelen kaikille) eli pitää oikeasti opsikella, niin kiirettä pitää. Huhtikuusta lähtien on ollut ns. season on, eli kisojakin ja harjoituskisoja on ihan riittävästi, eli matkustamistakin tulee harrastettua.

Mutta sitten voi kuitenkin miettiä, että kyllä vaihdossa sitä vapaa-aikaa todennäköisesti on enemmän kuin Helsingin yliopistossa, johtuen Japanin yliopistojen luentovetoisesta opetuksesta. Ja klubissa tulee kuultua ja käytettyä japania japanilaisten kanssa, ja tosiaan saa ystäviä ja aivan mahtavia kokemuksia!

Olen todella onnellinen, että tulin Yamagataan ja saan kuulua Yamagatan kyudo-klubiin, koska se on vain aivan ihanaa! Nykyään odotan aina innolla, että huomenna pääsen taas ampumaan nuolia ja tekemään parhaani. Kyudo-klubin kaikki, niin kakkos-, kolmos-, kuin nelosluokkalaisetkin ovat aivan ihania ja omanlaisiaan persoonia. Uudet fuksit ovat vasta juuri klubiin liittyneet, ja heistä en vielä paljoa osaa sanoa. Neloset eivät tosiaan pääosin enää treenaa.

Kyudo ei tosiaan ole mikään helppo laji aloittelijalle, (ei kyllä edistyneellekään, koska kyudo noutadattelee budo-lajien tyyliä elinikäisestä oppimisesta). Mutta nimenomaan lajin aloitaminen on haastavaa, koska maaliin ampumaan pääseminen kestää monta kuukautta. Toisin kun jalkapallossa, jossa voi heti alkaa potkia palloa ja peliinkin mukaan liittyä nopeasti, niin kyudossa aloitetaan narulla ja sen jälkeen kumisella jousella (gomuyumi), jolla harjoitellaan liikerataa ja vähitellen vahvistetaan kyudossa tarvittavia lihaksia. Gomuyumin jälkeen siirrytään subiki-vaiheeseen, eli ilman nuolta harjoitellaan oikean jousen kanssa liikerataa ja vahvistetaan lihaksia ja tekniikkaa.. Tämän jälkeen saadaan oikeaan käteen hanska ja aletaan ampua makiwaraan eli heinäpaaliin, joka on noin puolentoista metrin päässä itsestä.  Makiwara-vaiheen jälkeen on viimein vuorossa matomae, eli maalinedessä ampuminen. Maali on 60 metrin päässä.

Lukiovaihdossa aloittaessani kyudon, klubissa oli myös sensei, joka ohjasi meitä ja saimme joka päivä ykkösluokkalaisten kesken harjoitella noin puolitoistatuntia. Yamagatassa meillä ei ole senseitä, ja niinpä ylempien vuosikurssien opiskelijat ohjaavat fukseja. Ylempien vuosien opiskelijoiden pitää kuitenkin treenata itsekin, joten ohjaus kestää ehkä 20 minuuttia, toki mahdollisuus itsekseen harjoitteluun on erinomainen ja lähes kaikki uudet fuksit ovat harjoitelleet kyudota lukiossa. Heillä kuitenkin on pääosin vuoden tauko takana, koska abien pitää opiskella yliopistojen pääsykokeisiin.
Lukiossa aloittaessani nollasta, treenasimme gomuyumilla noin kuukauden, pelkällä jousella noin kuukauden ja makiwaraa ammuimme parikuukautta ehkäpä. Huhtikuussa aloitettiin ja kesäloman alussa eli heinäkuunlopussa pääsimme ampumaan maaliin.
Yamagatassa liityin klubiin lokakuussa ja tammikuussa pääsin maaliin ampumaan (toki siinä välissä oli joululoma, ja kylmyyden takia en itsekseni erityisemmin treenannut + piti opiskella).

Silloin kun ei vielä pääse maaliin ampumaan, niin pitää klubin erinäisissä töissä auttaa (nuolien kerääminen, osumien merkkaaminen jne.). Eli aika ennen maalin edessä ampumista voi olla aika puurtamista, mutta sen jälkeen kyudo on ihanaa. Olen kuullut, että koska Suomessa ei tietenkään kukaan kyudota joka päivä harrasta (sellaista mahdollisuutta ei edes taida olla), niin voi kestää vuosikin, että maaliin pääsee ampumaan.

25.4. lauantaina Sendaissa oli tyttöjen kevätturnaus, johon minäkin osallistumaan pääsin. Omalta osaltani turnaus meni erinomaisesti, osuin neljästä kolme ja pääsin yksilösarjassa jatkoon. Valitettavasti Yamagatan yliopisto ei ryhmäkisan puolella erityisesti menestynyt. Kokemus oli kuitenkin hauska ja jännittävä ja oli kivaa. Osuin myös maaliin ensimmäisissä yliopistokisoissani, joten en joutunut leikkaamaan otsahiuksiani lyhyiksi (klubin jekkuja).

Voin kyllä suositella klubielämää tai edes johonkin rennompaan kerhoon osallistumista vaihdon aikana. Uskon, että klubin kautta suhde vaihdopaikkaan (niin yliopistoon kuin kaupunkiin) lähenee huomattavasti. Jotenkin pääsee sisälle yliopistoon, eikä ole vain ulkopuolinen vaihtari.





sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kevätloma jatkuu kabukin merkeissä

Kevätloman tarina jatkuu.

Kabuki-za
Palasin 25.2. Okinawalta Osakaan, onneksi Osakassakin oli ihan suhteellisen lämmintä. Sain erinomaisen yöpaikan kavereiden luona ja seuraavana päivänä jatkoin Kioton kautta (Japanin junaliput ovat käteviä, kun kesken kaiken voi lähteä ulos asema-alueelta ja sitten taas jatkaa matkaa. Huom, ei toimi lähtö- tai määränpääkaupunkien sisällä) Ogakiin. Ogaki on kyllä aina yhtä ihanainen.
Ginzan-onsen ja lumisade

Näkymää Sky Treesta!
Otin rennosti host-perheeni kanssa;kävimme mm. lähi-onsenilla, näin kaveriani ja katsoin Poirotia. Ranska-aksenttinen japani on hyvin hämmentävää ja vaikeaselkoista. Ogakin sembeit ovat ihania!




Asakusa!


Fushimi-Inari-Taisha











Olin Ogakissa kolme päivää, kunnes vanhempani (ja sukulaisia) saapui Japaniin. Tästä seurasi noin kaksi viikkoa tiukkaa turisteilua. Oli kyllä oikein hauskaa.

Sateisen Nagoyan linnan jälkeen matkasimme kotikonnuille Yamagtaan, jossa olimme yhteensä kolme yötä. Kaksi yötä kaupungissa ja yksi onsen-ryokanissa Ginzan(銀山)-onsenilla.
Narassa peura.

Yamagatan jälkeen suuntasimme Tokioon, jossa tapasimme mm. Tokion host-perheeni. Oli ihan jännittävä tulkkailla puolin ja toisin keskustelua.
Maailman vanhin puutalo ja tuolla sisällä on iso Daibutsu eli buddhan patsas, Narassa siis.

Tokiossa kävimme Sky Treessä, Asakusassa, Akihabarassa, Shibuyassa, Tokyo-Edo -museossa, Harajukussa ja katsomassa Kabukia!!! Kabuki-zan (歌舞伎座)eli Kabuki-teatterin erakennus Higashi-Ginzassa oli hieno ja Kabuki oli todella viihdyttävää. Emme ostaneet lippuja etukäteen, vaan menimme samana aamuna jonottamaan edullisia yhden näytöksen lippuja ylimmän parven takariviin. Kabukin (kuten Noo-teatterin) yksi näytelmä kostuu siis useasta näytöksestä, jotka esitetään ensin päivällä noin neljä tuntia ja sitten illalla noin neljä tuntia. Päivä-osio koostui meidän näytelmän tapauksessa kolmesta näytöksestä, joista ensimmäinen kesti 27min, toinen 1h20min ja kolmas olisi ollut 1h45min, mutta sitä emme enää katsoneet. Kolmannen parven takariviin saa siis samana päivänä ns. vain ovelta lippuja. Jos ostaa liput kahteen peräkkäiseen näytökseen, niin saa jäädä kuitenkin paikalleen istumaan. Tarjolla on 90 istumapaikkaa ja 60 seisomapaikkaa. Kannattaa olla siis riittävän aikasin jonottamassa. Ensimmäinen näytös maksoi tosiaan 1000yeniä ja toinen 1500yeniä (kolmas päivä-osion näytös olisi ollut myös 1500yeniä), eli edullisesti pääsee kabukia näkemään. Jos kuitenkin aikoo koko päivä-osion (tai koko ilta-osion) katsoa, kannattaa ehkä ostaa liput etukäteen, koska halvimmilla paikoilla tulee sama hinta (4000yeniä, kolmannella parvella hieman edenpänä ja ilman jonotusta). Toki, jos haluaa permannolle, pitää jo hieman enemmän maksaa (18 000yeniä).
Tarjolla on vuokrattavaksi selityskuulokkeita myös englanniksi, ja tekstityslaitteita. Myös japanilaiset käyttävät usein selityskuulokkeita, eli niitä ei kammoksua tarvitse. Tällä kertaa me tyydyimme kuitenkin lukemaan englannin kielisiä lyhyitä selosktuksia näytelmän tapahtumista panfletista, joka meille jaettiin. Ilman jotain ennakko tietoa olisin varmaan ollut aika pihalla, mutta kun about tiesi, mitä tulisi taahtumaan, oli näytöstä mielestäni suhteellisen helppo ja mukava seurata. kyllähän oopperaankin mennessä usein luetaan juonen kuvaus etukäteen. Ah ihana kabukin kieli! Ei se niin vaikeaa ole, mutta kyllä myös paljon meni ohi. Netissä oli myös jounenkuvaus ja muutenkin tietoa ihan hyvin kaikesta. Ilmeisesti ohjelmistossa on aina yksi näytelmä aina yhden kuukauden. Toki myitakin kabuki-teattereita on, mutta tuo Higahsi-Ginzan on suurin ja kuuluisin. Siellä on kellarissa myös oikein hieno tuliaiskauppa.

Tokiosta jatkoimme Kiotoon, jossa nousimme Fushimi-Inari-Taishan vuorelle. Vuori oli aivan mahtava! Todella kaunis ja täynnä torii-portteja! Myös näkymät olivat hienot.
Oikealle vuorelle nousulle pääsimme isäni kanssa kaverini opastuksella, kun nousimme Hiei-sanille. Sillä on kuitenkin jo päälle 800 metriä korkeutta. Reitti oli kuitenkin oikein mukava ja ylhäällä oleva temppeli upea. Näkymät olivat myös hienot. Takaisin pääsimme mukavasti Sakamotoon laskeutuvalla cable-carilla. Biwako-järvikin pilkahti esiin. Sakamotosta oli yllätyksekseni vain pari pysäkin väliä Kioton asemalle JR:llä.
Vuoret ovat ihania! (Jos se ei vielä ole selväksi tullut.)

Hiei-zanin ylhäältä
Higashi-Yaman ja Gionin alueella oli myös oikein kauniit valaistukset illalla ja Kitanotenmanguun luumunkukat olivat myös erittäin kauniita. Maaliskuun alku oli kyllä hyvä aika matkustaa, valitettavasti meille osui varmaan maaliskuun kylmimmät päivät ja Kiotossa satoi luntakin. Toisaalta Kioton lumisade on mielettömän kaunista. Koska Kioto <3! (Ja lunta ei tule kerralla viittätoista senttiä)
Hiei-zanilta
Hiei-zanilta

Tämän kaiken Japanin kiertelyn jälkeen palasin 13.3. takaisin Yamagataan.

Okinawa

Hei ja aivan liian pitkästä aikaa!

     Huomasin kirjoittaneeni edellisen kerran blogia helmikuun alussa. Silloin olin juuri pääsemässä lomalle ja kas se lomahan loppuu juuri tänään. Huomenna 13.4. alkavat luennot. En ole vieläkään ihan varma, mitä otan. Ongelma on perinteinen, paljon kiinnostavaa (tosin jotkut todella kiinnostavat tapaukset sattuivat menemään päällekkäin), ja en oikeastaan tarvitsisi mitenkään erityisen paljon tunteja. Ja lisäksi on tosiaan kyudo-harjoitukset ja tutkimusprojekti, eli ennaltaehkäisevänä stressin vähentäjän on tunteja hyvä karsia, nyt kun sen voi helposti tehdä. Ja vapaapäiväkään ei haittaisi.

Aion kirjoittaa lomasta! Tai ainakin laittaa kuvia! En vain tiedä, mistä aloittaisin. Ehkä pitää suosiolla palata ajassa taaksepäin, eli aivan loman alkuun ja Okinawan matkaan.

Minulla oli siis viimeinen luento 17.2. (muut luennot olivat pääosin loppuneet jo helmikuun ensimmäisellä viikolla, mutta puhumistunti sinnitteli aivan viime tippaan). 18.2. suuntasinkin sitten Sendain lentokentälle ja Kansain lentokentän kautta Okinawalle. Olin matkalla suomalaisen ystäväni kanssa, joka oli saapunut saarelle jo aiemmin.

Shuri-jou, Shurin linna.
Ensimmäiset neljä yötä vietimme Nahassa, käyden kuuluisassa Shurin linnassa, josta vanhaa Okinawan valtiota hallittiin. Matkustimme puolitoista tuntia lautalla Akan saarelle, jossa ei ollut ketään (300 asukasta, mutta silti ala- ja yläkoulu, tosin viereisellä saarella on wikipedian mukaan 80 asukasta, ja silti koulut, niihin kuuluu vielä kolmas saarikin, jolla on lentokenttä). Mutta käydessämme Akalla, ei liikkeellä oikein ketään ollut, eikä mikään ollut auki. Saarella oli




Mereltä!
Mausoleumi Shurin linnan vieressä.
myös vain Coca-cola -merkkisiä juoma-automaatteja, ja niistäkin ehkä yksi toimi. Sen sijaan lämmintä oli. Nahassa oli tuullut ja collegea olin käyttänyt (tuntui silti taivaalta Yamagatan lumisateen jälkeen), mutta Akassa t-paita oli hyvä!

Kolmantena päivänä ajoimme bussilla Seefa-Utakin pyhälle paikalle.
Akan saari!



Sefa-Utakin pyhäilymesta.


Hienon rannan hienot kalliot.





Nahassa hieman skrubuisessa hostellissa asumisen jälkeen siirryimme Okinawan saaren pohjoisosaan Motobun kylään, jossa asuimme oikein mukavassa hotellissa. Olin löytänyt edullisen huoneen, joka mainosti itseään pienenä nurkkahuoneena, mutta oli kyllä todella iso ja mukava. Ja kunnon hotelliaamiainenkin kuului pakettiin! Hotellissa oli myös sisäuima-allas ja iso kylpy. Isot kylvyt ovat parhaita, olimme kyllä Nahassa käyneet onsenillakin.

Motobun alue oli oikein ihana. Kävimme oikein kauniilla uimarannalla, jonka kalliot olivat aivan mahtavia, ja hiekka ihanaa. Pulahdimme nopeasti meressäkin! Talviturkki siis menetetty!
Motobussa sijaitsee myös Chura-umi akvaario, joka on kävijämäärältään (ja kooltaan?) Japanin suurin akvaario. Pakko myöstää, että altaat olivat oikein isot ja hienot. Vieressä oli myös söpöjä kilpikonnia ja surullisia manaatteja.

Okinawan maaseutu ja luonto ovat kyllä jotain aivan ihanaa! Varsinkin, kun oli erinomaista kävely- ja matkaseuraa, niin matka onnistui oikein mukavasti. Suosittelen Okinawaa ehdottomasti kaikille!
Bussit toimivat myös hyvin ja netissä on hyvät kartat Okinawan saaren bussireiteille ja hinnoille ja ajoille.

Viimeisen yön vietimme taas Nahassa.
Oih, Okinawan lämpö ja lumisuolasoftis ja meri ja luonto ja hyvä seura!









torstai 5. helmikuuta 2015

MEXT-stipendistä

Hei!

Lupasin joskus kirjoittaa, että mitäs tämä "Mext" nyt sitten tarkoittaa. (MEXT=Ministy of Education, Culture, Sports, Science and Technology). Mitä on saada ns. mexti. Eli Japanin opetusministeriön stipendi. Tässä nyt sitten samalla hakuprosessista kerron.

Ensinnäkin, tämä stipendi on nyt haettavissa, tarkemmat ohjeet tästä eli Japanin suurlähetystön sivuilta. Hakuaika ilmeisesti loppuu 27.2. Tehkää parhaanne! Kyllä kannattaa!

Hakuprosessista:
Eli Mextin stipendiä (tätä, mikä minulla nyt on, muitakin toki on) voi hakea kaikki pääaineenaan Japanin tutkimusta opiskelevat. Esimerkiksi Helsingin yliopiston Aasian tutkimuksen pääaineilijat, jos on valinnut japanin pääkielekseen. Niin no, kyllä varmaan itse tietää, mikä on oma pääaine.

Kuten tutustumalla hakuohjeisiin näkee, pitää hakemukseen kirjoittaa paljon kaikkea ja hankkia proffan suositusta jne. Suosittelen kaiken huolella tekemistä, itse ainakin täytin kaiken japaniksi, koska se osoittaa kielitaitoa. Ja motivaation ja kielitaidon osoittaminen on hakemuksen ja kokeen kaikista tärkein asia, luultavasti. Mahdollisia yliopistoja on sitten sellainen viitisenkymmentä, että siitä kyllä varmasti jokainen löytää itselleen mieleisen.

Kun tuon hakemuksen on huolella täyttänyt ja toimittanut kaikki mahdolliset liitteet (kävin varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni keuhkokuvassa, toisaalta pääsin myös eroon verikoekammostani)suurlähetystöön, voikin jäädä odottelemaan kutsua kielikokeeseen ja haastatteluun. En tiedä ketään, jota ei olisi kutsuttu haastatteluun/kielikokeeseen, mutta voi kai sekin olla mahdollista.

Ensiksi oli siis kielikoe, jota monet olivat mainostaneet todella vaikeana, mikä lähinnä varmaan johtui siitä, että ilmeisesti ennen on ollut vain tunti aikaa tehdä kyseistä koetta, mutta viime vuonna oli peräti kaksia tuntia aikaa. Minulla ainakin jäi aikaa paljon yli. Koe oli ikään kuin kolmiportainen, ensin alkeistason kysymyksiä, sitten keskitason ja viimeisenä edistyneen tason kysymyksiä. Ja kyllä, kokeessa pitää myös kirjoittaa. Iltapäivällä oli sitten haastattelu, toki japaniksi. Tarkoitushan on osoittaa oma kielitaito ja motivaatio lähteä Japaniin. Tätä osuutta ei kuitenkaan kannata liikaa pelätä, koska suurlähetystössä kuitenkin toivotaan ihmisten onnistuvan.

On ollut vuosia, että suomesta on päässyt vain yksi tai kaksi Mextin stipendiaattina eli nikkenseinä (nikkensei=日研生=日本語日本文化研修生) matkaan, mutta on päässyt kolmekin, ja nyt vaihdossa nikkenseinä on tosiaan peräti viisi Suomesta. Jee!

Suurähetystö tosiaan kielikokeen ja haastattelun perusteella valitsee Japanin opetusministeriölle suositeltavat opiskelijat ja laittaa heidät paremmuusjärjestykseen (Minun vuonani minulle kerrottiin, että viittä suositellaan ja minä olen suositusjärjestyksessä toisena.). Tieto tästä tulee tosiaan ihan parin päivän kuluttua kokeesta, eli pitkään ei jännittää tarvitse. Tämän jälkeen suurlähetystö lähettää kaikki paperit Japaniin ja sieltä tietoa saa sitten odottaa pitkään.

Kesäkuussa tuli suurlähetystöltä tieto, että Japanin opetusministeriö on hyväksynyt minut stipendiaatiksi, mutta vielä varoiteltiin, että mikään ei ole varmaa, ennen kuin kohdeyliopistokin hyväksyy minut.

Se tieto tulikin sitten elokuun puolessa välissä ja lähtö tästä ehkä kuukauden kuluttua.

Stipendiaattina oleminen:
Nikkenseinä on kivaa, kun saa opsikella vain japaniksi, eli ei tarvitse valita mitään pakollisia englanninkielisiä kursseja. Yamagatassa on peräti kolme nikkenseitä, jossain yliopistoissa voi nikkenseitä olla vaikka 60 (Yamagatassa vaihtareita kaikkiaan on ehkä 60). Lisäksi on pakollista tehdä tutkimusprojekti (研究プロジェクト), eli tutkia jotakin ja kirjoittaa siitä. Vähän kuin tekisi kandin japaniksi, mutta ei mitään niin vakavaa, ehkä. (Kyllä tulen varmasti kuolemaan tuohon, mutta sellaista se on.) Minulla on siis joka viikko yksi tutkimusprojekti tunti, jossa opettajan kanssa luemme kiinnostavia ja aihettani koskevia japanin kielisiä tieteellisisä artikkeleita. Minulla tunti on tosiaan kahdestaan opettajan kanssa, mikä on oikein mukavaa.

Varsinkin kun asuu edullisessa Yamagatassa, ei stipendin kanssa rahasta sen kummemmin huolehtia tarvitse. Monkashou (Japanin opetusministeriö) myös maksaa lentoliput, mikä on erinomaista. Ja he toki yliopistomaksut myös huolehtivat.

On myös tosiaan mahtavaa, että saa valita yliopsiton laajemmasta valikoimasta, kuin esimerkiksi, mikä Helsingin yliopiston kahdenvälisillä vaihdoilla on tarjottavana. Vaikka erinomaisia yliopistoja kaikki ovatkin, niin onhan tässä jotain omaa tunnelmaa olla vuorten keskellä maalla. Minusta on myös erittäin opettavaista ja mielenkiintoista olla japanilaisten kanssa aivan tavallisilla yliopistoluennoilla. Ja tämä vaihto on varmasti vuoden mittainen.



Kuvia Matsushimalta.

Hei!

Helmikuu sitten tulla tupsahti. Huomenna on viimeinen koe, ja tämän jälkeen jäljellä vielä viiden minuutin elokuvan tekeminen, tutkimusprojektin puolivälin esitelmä ja haikuilua.

On pitänyt kirjoittaa tänne jo vaikka kuinka monta kertaa, mutta olen koko tammi helmikuun leikkinyt kiireistä. On kyllä paljon asioita, mistä haluaisin kirjoittaa.

Huomenna on tosiaan viimeinen koe, ja käytännössä kaikki tunnit ohi. Ainoastaan puhumis-tuntia on vielä ensi ja sitä seuraavan viikon tiistaina.

Tässä välissä ei ole tapahtunut mitään erityisen jännittävää, olen vain ollut tunneilla ja opiskellut. Kyudossa pääsin vihdoin ampumaan maaliin, enkä vain heinäpaaliin. Maali on kiva. Varsinkin silloin kun siihen osuu.

Kuvat ovat Matsuhimalta, joka siis sijaitsee ihan Sensain pohjoispuolella. Oikein kaunis paikka. Sää olisi voinut pysyä kirkkaana koko päivän ja kuvani eivät millään tavalla tee oikeutta paikalle. Matsuo Basholta ei saanut haikua suustaan, koska Matsushima oli niin kaunis. Tämä retki tapahtui tosiaan Marraskuun puolessa välissä. Silloin ei vielä talvitakkia tarvinnut ja lunta ei ollut. Toki Tyynenmeren puolella tulee muutenkin vähemmän lunta.