あけましておめでとうございます！
Hyvää uutta vuotta!
 |
| Näkymää junasta lähellä Ogakia. |
Vanhempani toivoivat kirjoittelua, ja sanoivat, ettei tarvitsisi niin pitkästi kirjoittaa. Kuvia saatte taas odotella, sillä minulla ei ole nyt tässä yhtään kuvia tähän laittaa, mutta ehkä onnistun puhelimesta tänne jonkun heittämään. Tai sitten en.
Mitäs mitäs. Tänään on 12.1. ja huomenna koulu jatkuu.
Otin lomalla aika rennosti. Tuntui, että pitää vähän latailla akkua, vaikka pakko myöntää, että taas on loma jo mielessä. Nimittäin kevätloma jo kolkuttaa ovelle. Alle kuukauden kuluttua pitäisi olla kokeet ohi ja puolentoista kuukauden mittainen kevätloma alkamassa. Sitä ennen pitäisi sitten kymmenen kurssin kokeet suorittaa. Jaa-a. (Okei kahdessa ei ole koetta ja yhdestä en varmasti pääse läpi.)
Palataanpa kuitenkin joulukuuhun. Oli kylmä. Joinain päivinä ei edes mennyt plussalle. Rakas Petra tuli pariksi päiväksi käymään Yamagataan ja kävimme onsenilla, joka oli oikein mukava, ja jonka rotenburou eli ulkokylpy oli 7. kerroksessa. Valkoiset vuoret näkyivät ihanina ja lumihiutaleet leijailivat kaniisti. Siinä oli hyvä istua kuumassa lähteessä.
24.12. oli vielä mukavasti kolme luentoa, kuinka jouluista, mutta tämän jälkeen menin joulujuhlaan ohjaavanopettajani luokse. Ruoka oli erinomaista.
25.12. alkoi joululoma ja kiidin shinkansenilla Tokioon hengaamaan Uenossa ja jouluillallistamaan host-perheeni kanssa. Heillä oli joulukuusikin <3. Olin 28. päivä asti Tokiossa, kävin mm. katsomassa Shingeki no Kyojin -näyttelyn ja näin pitkästä aikaa kavereitani Tokiossa. Viiden päivän aikana tuli pitkästä aikaa puhuttua suomea. On se jännä kieli.
Tokiosta jatkoin ystävieni luokse Okazakiin, josta kävin Nagoyassa tapaamassa lukioaikaista kaveriani, ja sain toshikoshi-udonia, o-sechi-ryouria ja mahan täydeltä mochia. Perhe oli löytänyt jostain varaston kätköstä mochi-koneen, jolla kahdeksassa minuutissa mochi-riisitä tuli mochia. Mochia daikon-oroshin (japanin retikka raaste? En osaa vihanneksia), lohen mädin ja soijakastikkseen kanssa, mochia kinakon kanssa (beige soijajauhe), mochia ankon (azuki-paputahna) kanssa ja mochia sokerisoijakastikkeen kanssa.
Okazakissa oli mukavan rentoa, luin kirjaa ja katsoimme elokuvia ja tietysti 2.1. tulevan Ekidenin (駅伝) eli Itä-Japanin yliopistojen viestijuoksukilpailua Tokiosta Hakonen vuorelle ylös ja seuraavana päivänä takaisin alas. Meno-päivänä on viisi osuutta, joista jokainen noin 20km ja takaisin päin sama. Yhteensä kymmenen juoksijaa per yliopisto siis ja varsinkin viimeinen nousu osuus on todella jännittävä. Välillä oli kyllä mukava torkkua pehmeällä matolla söpön koiran kanssa.
2.1. illalla jatkoin Ogakiin, jossa olin host-perheelläni, näin kahta lukioaikaista kaveriani, kävin karaokessa ja näin uusimman Hobitin. Pääsin myös vihdoin ja viimein Gifun linnaan, jonne on jo monta vuotta ollut tarkoitus mennä. Linna itsessään on uudelleen rakennettu, mutta paikka vuoren huipulla on aivan mahtava ja näkymät hienot. Valitettavasti Ibuki-vuori oli pilvien peitossa. Nousimme ylös köysiradalla, mutta vähemmän lumisella säällä voisi ylös myös patikoida. Ylhäällä oli kiva näköalaravintola, jossa söimme Date-donia, eli lihaa punaisella misokastikkeella riisipedillä.
Punainen miso pitkästä aikaa on kyllä hyvää.
Palasin Yamagataan 8. päivä. Kun shinkansenilla kiisi aurinkoisesta Kantousta lumiseen Yamagataan, niin muistin taas, että talvihan tässä oli. Tokiossa oli tosiaan vielä hieman ruskaa ja toisaalta pari puuta kukassa. Nyt piti taas muistella, mitäs se kyudo on , mutta oli meillä klubissa myös mochitsuki, eli ykköset tekivät kovasti töitä mochi eteen perinteisin menetelmin ja me muut söimme onnellisesti. Yamagatalaisittain oli zunda (ずんだ)mochia eli edamamesta tehtyä tahnaa ja ankoa.
