JAL ja Japaniin tulo

Hei!

Palaan ajassa toissa viikkoon ja kerron teille arvoisat lukijat nyt lennostani ja maahantulosta.

Japaniin saavuin siis 18.9. täysin suunnitelmien mukaan.

Japanin opetusministeriö oli päättänyt, että lentoni on 17.9. ja niinpä nousin tuona päivänä onnellisesti Japan Airlinesin koneeseen ajatuksenani, että pitää muistaa ottaa kuvia sieltä sisältä ystävälleni. Oli oikein mukava kone. Kuulemma maailman hiljaisin. Kyllä siellä kuitenkin peruslentokonehumina kuului, mutta ehkäpä ehkäpä sanoisin kuitenkin koneen olleen jokseenkin hiljainen. Olen ainakin äännekkäämmissäkin koneissa ollut.

Illallinen

                             Vieressäni istui oikein mukava chibalainen ojisan eli setäihminen. En kyllä ollut aina ihan varma, puhuiko hän vain itsekseen vai minulle, mutta ei se mitään. Ruoka. Lentokoneruoka on lentokone ruokaa, mutta hyvää se oli. Tarjottimella tuli kylmiä nuudeleita, hedelmäsalaattia, katkarapusalaattia ja kraavilohta, salaattia, leipää, pääruoka oli myös hyvää ja tuon jälkeen jaettiin vielä Häagen Datzin vaniljajäätelöä. Juomavalikoima oli myös hyvä, kaikenlaista mehua ja teetä, ja umeshuakin olisi saanut. Ja vahvatkin sisältyivät hintaan (pitäydyin itse kylmässä vihreässä teessä). Koska äitiäni kuitenkin kiinnostaa, niin oli myös oikeat metalliset haarukat ja veitset. Aamiainen oli myös hyvä, televisio isohko ja kuva oli hyvä. Oikein mukava lentokokemus. Ja JAL:lahan saa economy-matkustajatkin viedä kaksi 23kg laukkua mukanaan ilman erillismaksua.

Ei verhoa, vaan himmeyttä/kirkkautta säädetään.

Saavuttuani onnellisesti Japanin maankamaralle odottivat rajamuodollisuudet. Muistakaa ottaa ja täyttää koneessa ulkkarin maahantulolappu ja tullinlappu. Finnairilla lentoemännät pitävät about huolen, että kaikki nuo ottavat ja täyttävät, mutta JAL:lilla vaan kysyttiin, että haluanko ja kuljettiin ohi. Huomasin passintarkastusjonossa, että monet ei-japanilaiset koneestani eivät maahantulolappua olleet täyttäneet.  Päästyäni passintarkastukseen, huomattiin, että minun pitää mennä oikeaan jonoon, jossa pystytään tekemään 在留カード eli Residence Card. Tässä kohtaa olisi esitettävä myös Certificate og Eligibility, mutta nikkenseit (me MEXT-stipendiläiset) ällös huoli, meillä ei ole sellaista ja heti kun virkailija luki viisumini kohdan ”Gov. scholar”, hän sanoi ”ahaa, naruhodo” ja tarkastus sujui mukavan nopeasti.

Mikäs siinä sitten, olin liian nopeasti ulos kentältä ja ulkomaalaisen passilla sai Narita Expressin lipun puoleen hintaan (normi jotain 3000, eli nyt 1500). Ehdottomasti kätevin kulkuväline, jos shinkanseniin (luotijuna) vaihtaa haluaa. Olin sopinut, että nousisin kello yhden Yamagata shinkanseniin, ja näin oli minulla Tokion asemalla varmaan puolitoista tuntia aikaa.

Lentokoneesta

 

Yamagataan menevä shinkansen on nimeltään ”Tsubasa” eli siivet (tai siipi). Ja sellaiset vajaat kolme tuntia se vuorten läpi halkoo. Ihania vuoria ja solia, joissa kauniita jokia ja puroja! Tsubasan vaunut ovat yhdessä Touhoku-shinkansenin (menee mm. Sendaihin) kanssa, kunnes Fukushimassa näiden tiet eroavat.

Jotkut pysäkit näyttivät pienen paikallisjunan pysäkeiltä, ja yhdellä onsenilla (kuuma lähde) oli oma pysäkki.

Saavuttuani Yamagataan minulle aivan ensimmäiseksi tilattiin hanko eli leimasin ja käytyämme asuntolalla menimme yliopistolle täyttämään vielä jotain papereita. Yliopistolla on kaksi asuntolaa, ja meille kauempana asuville yliopisto lainaa polkupyörän. Kätevää. Eli sen hankkimisesta ei huolehtia tarvinnut. Asuntolasta tulen kirjoittamaan myöhemmin enemmän, mutta kiva tämä on. Ja tatami huoneet <3.

Puolalainen tuleva kämppis tuleekin vasta 30.9. (toivottava saapuminen Yamagataan oli siis 16-18.9.), mikä ei minua yhtään haittaa. Nyt olen voinut rauhassa kotiutua ja lagata ja levitellä kamoja.