Hei!
Lokakuu on kohta jo puolivälissä, mutta blogissani olen vieläkin
syyskuussa. Ennen kuin pääsen lokakuuhun, on minun kerrottava ja laitettava
kuvia Tokion, Hamamatsun ja Okazakin reissusta. Etelässä oli lämmin ja
ilmeisesti on edelleenkin. On täälläkin keskipäivällä ihan lämmin (Suomen
kesä), mutta auringon laskiessa lämpötila putoaa nopeasti. Niinpä pitkähihaisen
lisäksi pidän takkia aina mukanani. Myös aamulla vuorelta alas laskiessa on
aika kylmä.
|
Inokashira-puisto |
Eli siis. TOKIO!
|
Tokion aseman vähemmän kuuluisa puoli |
25.9. oli ensimmäinen sadepäivä ja näin ollen ensimmäinen
sadepyöräilypäivä. Jätin pyöräni aseman pyöräparkkiin hyvään huomaan ja nousin
shinkanseniin kohti kyyneleiden Tokiota (erittäin hyvä 60-luvun enka-kappale eli
japanilainen iskelmä ラプ・ユー・東京). Yamagata-shinkansen ei kyllä tunnu
shinaknsenilta ennen Fukushimaa. Ehkä Fukushima-Tokio -välin kyseinen juna
menee oikeasti lujaa. Mitäs mitäs, Tokiossa olin kaksi yötä
lukiovaihdonaikaisella host-perheelläni ja näin erästä suomalaista Tokiossa
vaihdossa olevaa kaveria. Lisäksi kävin Kichijoujissa(吉祥寺), koska olin kuullut siellä
olevan paljon söpöjä pieniä kahviloita ja kauppoja. Niitä olikin, ja varmaan
olisin löytänyt enemmänkin, mutta ensi kerralla enemmän. Nyt lopulta kiertelin
enimmäkseen Inokashira-puistoa( 井の頭公園) ja lähidinkin jo Nakano Broadwaylle, koska
siellä nyt vain pitää päästä käymään.
Nakano Broadway on ostoskeskus kauppakujan päässä, eli kun vain kävelee
Nakanon aseman pohjois-uloskäynnistä suoraan eteenpäin. Nakano Broadway on aika
vanha ja randomiudessaan suorastaan mahtava. Sisällä on joitain kahviloita,
pari maid-cafeta, miesten kelloja myyviä liikkeitä, mummovaatteita myyviä
liikkeitä ja sitten aivan tuhoton määrä figuja. Paljon figuureita myyviä kauppoja,
keräilykortteja ja manga-anime -kamaa myyviä liikkeitä, cosplay-asuja,
mandarake eli mangaa + kellot = Nakano Broadway? Pohjakerroksessa löytynee myös
mahdollisuus kymmenkerroksiseen pehmikseen, erimauilla. Vai onko se enää vain
seitsemän kerroksinen? Nakanossa on muutenkin paljon pieniä izakayoja
(japanilaisia pubeja), ja jotenkin jotenkin kiva alue.
|
Tuosta suoraan, niin tulee Nakano Broadwaylle |
|
Fuji-san! Shinkansenista. |
Lauantai aamuna lähdin Toukaidou-shinaknsenilla Hamamatsuun ja sain
muistutuksen siitä, miltä tuntuu, kun shinkansen kiitää lujaa ja kovaa.
Hamamatsussa näin sinne muuttaneen Ogakin aikaisen ystäväni. Ilman suurempaa
suunnitelmaa päivän kulusta päätimme lähteä kävelemään Hamamatsun linnaan.
Kyllähän nyt linnassa pitää käydä, kun sellainen kerta on. Hamamatsun linna (浜松城) oli kaiken lisäksi oikein
herttainen ja puisto sen ympärillä mitä mainioin. Palattuamme asemalle
huomasimme siellä hamamatsulaisia yläkoululaisia ja -lukiolaisia, jotka olivat
juuri aloittamassa puhallinorkesterikonserttia. Ystäväni soitti jonkinlaista saksofonia
lukiossa ja niinpä jäimme kuuntelemaan taitavia koululaisorkestereita.
|
Ieyasu-kun! (Tervehtii heti Hamamtsun asemalla!) |
|
Näkyvää linnasta. |
|
Linnan puistosta linna! |
Illaksi pyyhälsin ystävieni luokse Okazakiin. Matkaan meni sellainen tunti
ja suoralla junalla pääsin. Hamatsu on Shizuoka prefektuurin puolella, mutta
ihan Aichin rajalla. Söimme aivan mahtavaa soijamaitonabea, joka oli ihan
taivaallista. (Pidän maidosta). Katsoimme myös sanakirjan tekemisestä kertovan
erittäin herttaisen japanilaisen elokuvan kuin 「舟を編む」 suosittelen ehdottomasti!
Olin kaksi yötä Okazakissa nauttien hyvästä ruoasta ja ystävieni pitämän kahvilan
Pohjoismaat-teemaviikolla pääsin sitten syömään lihapullia, perunamuusia ja ah
riisiä (kyllä japanilainen haluaa ruokansa riisin kanssa). Ja aivan ihanaa
juustokakkua.
29.9. nousin aivan liian aikaisin ehtiäkseni varmasti
junaan ehtiäkseni varmasti Yamagataan ajoissa ohjaavan opettajani tapaamiseen.
Hyvillä vaihdoilla matkaan Okazakista Yamagataan menisi sellainen viisi ja
puolituntia. Oli aivan ihanaa päästä neljänä iltana putkeen kylpyyn. Kylpy on
ihanainen asia, joka on ihanainen. Ja oli aivan ihanaa nauttia ihanasta Japanin
äitien tekemästä ruoasta, joka on hyvää! Ja ystävien näkeminen pitkästä aikaa
on vain niin ihanaa. Monia en vielä ehtinyt näkemään matkani lyhyyden ja
ihmisten työkiireiden takia, mutta eiköhän suuntani joululomalla ole taas Tokiosta
etelään.
|
Hamamatsun linna! |
|
Ihanaa juustokakkua ystäväni kahvilassa. |
|
Okonomiyakin paistamista! |
|
Rena-san ja minä! Jee oli hauskaa! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti