Heipä hei ja hyvää
lokakuuta!
Olen ymmärtänyt, että
Suomessa on ollut jokseenkin vaihteleva syyssää. Yamagatassa on ollut
suhteellisen tasaisesti päivällä sellainen 22-24 astetta. Kaikki ihmettelevät
kuinka pärjään t-paidassa.
Luennot ovat jo alkaneet,
mutta paljon on syyskuustakin kerrottavaa, joten palaan toiseen päivääni
Yamagassa.
Yliopistolta, taustalla urheilukenttä |
Yliopistolta |
Perjantaina 19.9. oli vuorossa
japanin koe, jolla sitten määräytyi, mille kielikursseille päätyy. Ensin oli
kanji-koe: luku ja kirjoitus, tämän jälkeen kirjallinen koe, jossa piti valita
oikea vaihtoehto (lähinnä kielioppia), täyttää jotain ruutuja ja kirjoittaa
jotain dialogia. Iltapäivällä oli sitten haastattelu. Minun haastatteluuni oli
hyvin aikaa, joten selailin mahdollisia kurssivalintoja ja kiertelin kampusta.
Mielestäni oikein kiva kampus. Haastattelu oli samaisen seinsein kanssa, joka
tulee pitämään minulle tutkimustunnin (Mext-jutuista myöhemmin lisää). Lähinnä
rupattelimme niitä näitä ja sitten noita opiskelujuttuja. Oikein kivalta ja
mukavalta vaikuttaa ja odotan innolla tuota tutkimusjuttua, vaikka kyllä se
jännittääkin. Ylimmälle tasollehan minä sitten pääsyin. Lol. Ei taida täällä
olla liian vakavaa nuo kokeet, sillä en ainakaan kanjien kirjoittamisessa ollut
terävimmilläni, toisaalta luku- ja kielioppikokeet olivat kyllä aika helppoja.
Kuulemma puhumiseni on vahvinta. Jaa-a. No kunhan kursseja saan valittua, niin
niistä kerron sitten myöhemmin. (Nyt eli
3.10. kurssit ovat jo alkaneet, mutta niitä voi vielä muutella, tästä lisää
omassa kurssipostauksessa)
Yamagatan aseman länsipuoleta (itse asun ja yliopisto on itäpuolella) |
Alla kuvassa olevan talon hotellin ylimmästä eli 24-kerroksesta. Varmaan Yamagatan korkein rakennus. |
Aseman länsipuolen rakennus, jossa mm. leffateatteri |
Mikä aika aloittaa uutiset? |
Olin tosiaan lähettänyt kätevästi Mustan kissan lähettipalvelulla(くろねこ宅急便) Naritasta matkatavarat suoraan asuntolaani. Ei ole kallista ja heti
tuloaulassa pääsee tavaroista eroon. Suosittelen! Tavarat saapuivat sitten
perjantaina illalla. Olin itse hieman myöhässä ja poljin ylöspäin mäkeä kohti
asuntolaan, kun lähettipalvelun auto ajoi vastaan. Ajattelin, että siinä ne
tavarat sitten menevät, mutta auto pysähtyikin ja kuljettaja huusi: ”Oletteko
Milla-san? Oliko teille matkatavaroita?” Hän sitten kääntyi ympäri ja sainkin
tavarani. Huokaus. Joskus tästäkin naamasta on hyötyä. Lähettipalvelu vaatii
japanilaisen numeron, mutta siihen voi laittaa tuttavan tai yliopiston tai muun
vastaavan numeron.
Isäni vei (perinteisesti)
minut lentokentälle ja osti (perinteisesti) jäätelöä.
Hänen kootut neuvot vaihtoa varten ovat:
1. Tuuleta joka päivä
2. Mikrokupu on käännettävä ylösalaisin, jotta se kuivuu.
Noita neuvoja noudattaen,
on hyvä vuosi tiedossa.
Yliopiston kirjakauppa, toki täällä on myös konbini ja kaikki muu välttämäntön elämään |
Viikonlopusta kerroinkin jo Chitose-yama -postauksessa eli voin jatkaa
tarinaani seuraavalle syyskuun viikolle eli 22.9. oli maanantai ja ohjelmani
virastoinen. Koska tuutoriani ei jostain syystä ollut vielä päätetty, tuli
matematiikan ensimmäisen vuoden opiskelija viemään minut kaupungintalolle ja
pankkiin. Tätä viraston virallista paperinkäsittelyä varten minulle oli jo heti
tulo päivänäni tilattu hanko/inkan (olen kuullut kokoajan molempia sanoja käytettävän,
mikähän lienee ero) eli leimasin ja kaupungintalolla leima piti laittaa ehkä
yhteen paperiin. Pankissa sen sijaan jouduin leimaamaan monta kertaa, koska
olin tehnyt jotain täyttövirheitä ja virheiden päälle vedetään kynällä kaksi
viivaa ja leima päälle. Ikään kuin todistetaan tuon olevan virhe. Päälle voi
sitten kirjoittaa korjauksen (joka kylläkin leiman alta huonosti näkyy). Olen
kuitenkin ymmärtänyt, että nykyään esim. Kiotossa vaihdossa olleet eivät ole
hankkineet tai tarvinneet leimasinta. Postipankkia (ゆうちょ銀行) voin suositella kaikille,
sillä voi varmasti nostaa koko maassa (kaikissa posteissa ja automaatteja
itsessäänkin on ympäriinsä) ja sillä voi vastaanottaa MEXT:in tai JASSO:n
stipendit.
Yamagatan raamen on
oikein hyvää! Sitä kävimme syömässä lounaaksi.
Tiistaina poikkesin Sendaissa, kuten jo aikaisemmin kirjoitin. Riisikeitin siltä reissulta myös mukaan
tarttui. Sitten ostin täällä Tsuyahime-nimistä yamagatalaista riisiä, jota
kaikkialla mainostetaan. Ja ah on kyllä hyvää! Sendaista kirjoitan enemmän kun
sinne oikeasti oikeasti menen kunnolla.
Nanokamachi-doorilta, yksi kauppakatu täällä. Päässä näkyy vanha prefektuusin hallintotalo. Täkäläinen nähtävyys. |
Keksiviikkona saimme kauan odotetut yliopiston wifi-tunnukset ja
viisastuimme kurssivalinnoista, poliisit esittivät kamalalla englannilla pieniä
demonstraatioita, kiersimme kampusta, saimme opiskelijakortit ja viisastuimme
hieman Yamagasta. Ehkä. Keskiviikkona oli siis vaihtareiden orientaatio. Meitä
oli sellainen kolmisenkymmentä uutta vaihto-oppilasta, suuri osa kiinalaisia,
taiwanilaisia melkein yhtä paljon , yksi suomalainen, yksi virolainen, yksi
liettualainen, ehkä yksi amerikkalainen, kaksi Bruneista, kaksi thaimaalaista
ja ööh jotain muita. Eikö täällä oikeasti ole yhtään korealaista? Ehkä keväällä
on tullut?
Torstaina oli suuntanani Tokio, sitten Hamamatsu ja Okazaki! Tuosta matkasta
myöhemmin.
Vielä pari kuvaa Chitose-yamalta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti