Hei!
On lokakuun 27.10. ja nyt
vihdoin pääsen kirjoittamaan lokakuisista tapahtumista. Lähinnä pakenen puheen
ulkoaopettelua.
Lokakuu. Lokakuu.
|
Bunshoukan |
Lokakuun alussa alkoi
kurssit, joista jo omassa postauksessaan kerroin ja näin ollen elämä täällä on alkanut
muotoutua paikoilleen. Lokakuun
ensimmäisenä viikonloppuna eli 4. ja 5. päivä ei minulla suurempia suunnitelmia
ollut, mutta kävin tutustumassa tässä vieressä olevaan Chitose-yama-temppeliin
, joka oli oikein ihana. Kävin myös tässä vieressä olevassa
keramiikka-liikkeessä, jossa siis tehdään keramiikkaa. Käsityönä. Ihan
asuntolani vieressä. Sinne voi myös mennä itse tekemään keramiikkaa. Myymälän
äiti tarjoili teetä ja tekemiään tsukemonoja (kuulemma yamagalainen tapa). Oli
hyvää! Sunnuntaina kävin sitten ostamasta kyuusun (急須) eli teepannun ja yhden kupin,
toisen sain kaupanpäälle.
|
Keramiikkakauppa |
|
Chitose-yama temppeliin. |
|
Temppeli |
|
Ostamani teepannu. |
Lauantaina luulin lähteväni liikkeelle kämppikseni kanssa, mutta hänen
uneliaisuuden saattelemana lähdin itse suuntanani Bunshoukan (文翔館) eli Yamagatan vanha prefektuurin hallintotalo vuodelta 1916, joka on
rakennettu Englannin renessanssi -tyylillä. Ihan magee talo. Kun sinne astui
sisälle, niin olisin ihan hyvin voinut olla Euroopassa. Turha japanilaisten on
Eurooppaan lähteä, kun voivat tulla Yamagataan! Yamagatassa on muitakin tuona
aikana rakennettuja Eurooppa-meininkisiä hienoja taloja. Bushou山形市北大火). Bushookanissa oli
menossa Yamagata Biennale 2014, eli nähtävillä oli myös nykytaidetta.
Minustakin tehtiin hieno puuveistos. Jos olisin oksa, näyttäisin siis tuolta.
kanissa
esiteltiin tätä Yamagatan asemakaavaa ja kuinka joen paikkaa on siirretty ja
taloja rakennettu vuoden 1911 ison tulipalon jälkeen (山形市北大火). Pitää tosiaan myös mainita, että Bushoukania on käytetty Rurouni Kenshin 2. elokuvan kuvauspaikkana! Oli mageeta mennä sinne, koska Kenshin! Vaikka ei Kenshin tietenkään oikeasti Bunshoukanissa olisi voinut käydä, mutta ei Kenshin ksokaan Yamagatassa käykään. Bunshoukan vaan toimii sopivana Tokion Meiji-aikaisena rakennuksena. Siis yksi huone ja sisäpiha.
|
Bushoukanin sisältä. |
Bushookanista ostin myös hienoja Yamagatan turisti-infon keräämiä
paikallisten vinkkejä ja kokosin oman viiden postikortin vinkki-vihkon. Opin,
että asuntolastani 2,5 km on onsen! Ja sain myös tietää lähimmän dondon-yaki -paikan,
jota sitten metsästämään lähdin. Oli hyvää! Dondon-yaki on yamagatalainen
okonomiyakin tapainen asia, joka on kääritty kahden puikon ympärille.
|
Don don yaki |
|
Näkymä Busnhoukanin parvekkeelta. |
Sunnuntaina en tosiaan keramiikkamestaa kauemmaksi päässyt. Välillä pitää
valmistautua kouluun ja vain pelata DS:llä. Muuten, 5.10. oli kulunut tasan
45-vuotta Sazae-sanin ensilähetyksestä. Niimpä tuli tunnin pituinen juhlajakso!
|
Tälläinen oli siellä parvekkeella. |
|
Tässä huoneessa on kuavttu Keshiniä! |
|
Oksaveistos minusta. |
|
Laitamme yleensä kämppikeni kanssa kaikki wagashit puoliksi. |
Ensimmäinen täysi kouluviikko alkoi sillä, että minä menin lopulta
liittymään Yamagatan yliopiston kyudo-klubiin. Kävin edellisellä viikolla
tutustumassa ja en pystynyt vastustamaan kyudon houkutusta. Ainakaan ei tule
vapaa-ajan ongelmia (korkeintaan ongelmia vapaa-ajan puutteesta?). Tähän mennessä on ollut ainakin todella
kivaa. Taidan joskus ehkäpä ihan oman postauksen tehdä, voisin kuvitella, että
ihmisiä kiinnostaa yliopiston klubi-toiminta jonkin verran.
Koska vasta totuttaudun käytäntöihin, niin en osannut aavistaa, että
torstaina menisi ylipitkään klubissa ja niinpä missasin kokonaan ensimmäiset
täällä olleet vaihtareiden tervetulojuhlat. Tämä oli harmillista lähinnä, koska
olin luvannut mennä ja tuutorini oli noita juhlia järjestämässä. 10.-12.10.
viikonloppuna oli poikien kyudo-turnaus Yamagatassa ja niinpä sain neljän
päivän loman. Perjantaina oli toiset tervetulojuhlat, joissa oli ihan mukavaa,
vaikka en minä noista Jeejee vaihtareita ja japanilaisia –juhlista niinkään
perusta. Jatkot izakayassa eli japanilaisessa pubissa taas olivat ehdottomasti
menemisen arvoiset ja hauskat.
Ja näin pääsen lokakuun toiseen viikonloppuun. Koska
se sisältää kaksi erittäin mielenkiintoista tapahtumaa ja sen siivittäminä
valokuvia, päättyy tämänkertainen blogiteksti tähän.
|
Ja tällä pihalla myös kuvattiin Kenshiniä! |
|
Bushoukanin viereinen talo, jonka sisällä oli hieno juhlasali. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti