山寺と芋煮会の土日

Hei!

Lokakuun toisena viikonloppuna, eli lauantaina 11.10. suuntani oli Yamadera 山寺, eli yksi Yamagatan kuuluisimmista nähtävyyksistä. Yamaderan asemalle pääsee Yamagatasta junalla ehkä viidessätoista minuutissa ja nykyään sinne pääsee myös käyttämällä Suicaa eli japanilaista matkakorttia (muunkin nimisiä matkakortteja on olemassa, mutta vuodesta 2013 lähtien kaikki matkakortit ovat toimineet koko maassa, paikoissa, missä IC-kortti yleensäkään toimii).

Olisin toki mennyt Yamaderaa eli Vuoritemppeliä ihailemaan joskus itseksenikin, mutta nyt päädyin sinne kahden kiinalaisen vaihtarin kanssa, joista toinen on myös nikkensei, koska tutkimus-projektini opettaja sanoi, että nikkenseillä on ollut tapana osallistua Bashou Master-koulutukseen. Käytännössä siis saimme opastuksen ja historiallista perspektiiviä, sekä pääsimme ihailemaan hienoja paperikääröjä ja kuuleman liian pitkää luennointia jokaisen yksittäisen käärön historiasta. Pääsimme myös hipelöimään Edo-kauden aikaisia kirjoja. Basho Master-koulutus olisi ollut koko viikonlopun ja sisältänyt jonkun kokeen, ja sitten olisi voinut tulla alkeistason Basho-tuntijaksi, mutta me osallistuimme vain lauantain osuuteen. Koko juttu oli siis enemmän tai vähemmän Yamagatan yliopiston organisoima, ja sen pääjehu oli eräs yliopiston proffa.

Tuossa voi nähdä Bashon kirjoitusta!

Yamadera oli aivan mahtava! Hieno ja tunnelmallinen paikka oli siis kyseessä ja meillä oli oikein hauskaa. Vuoren juurella oli temppeli ja pyhäkkö ja sitten noustiin oikein tunnelmallista reittiä vuorelle, jossa päätemppeli sijaitsee. Yamadera on kuuluisa siitä, että Edo-kauden tunnettu runoilija Matsuo Basho kävi Yamaderassa kuuluisalla matkallaan pohjoiseen, mistä hän on kirjoittanut Oku no hosomichin (奥の細道). Suosittelen ehdottomasti Kai Niemisen suomennosta” Kapea tie pohjoiseen ja muita matkakertomuksia”. Bashon ei alun perin pitänyt Yamaderassa vierailla, mutta paikalliset kertoivat, että siellä kannattaa käydä, ja niinpä Basho ja hänen matkaseuralaisensa Sora Yamaderaan päätyivät. Tyytyväisiä ilmeisesti olivat.

Mainittaakseni, että tuo Bashon matka, joka hänen kotoaan Edosta alkoi nousten Touhokuun ja kiertäen Hokurikua alas, päättyi Ogakiin <3. Eli pieneen kaupunkiin, jossa lukiovaihdossa olin. Eli joku yhteys sentään Yamagatalla ja Ogakillakin on!

Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina japanilainen kaverini oli avustuksellani kerännyt kunnon porukan meitä vaihtareita ja menimme kaikki joenrantaan ja kokkasimme Imonin eli meillä oli imonikai (芋煮会). Imonikai on perinteinen yamagatalainen juttu, jossa siis mennään joenrantaan, tehdään siellä nuotio, jossa padassa kokataan Imoni-niminen ruoka. Oli hyvää! Kun sitä sitten on syöty, niin pataan lisätään curry-kuutioita ja udon-nuudeleita ja sitten saa karee-udonia! Jee! Ystäväni kaveri toi autolla kaikki kamppeet paikanpäälle, mikä olikin ihan välttämätöntä, koska raahaaminen olisi ollut tuskallista. Yamagatassa myydään Imonikai-sesonkina vuokrattavia Imonikai-settejä. Kätevää.

Teimme kivistä hienot puolikaaret, joiden päälle tuli padat ja puolikaareen sytytimme tulen. meillä oli neljä pataa yhteensä eli neljä ylläpidettävää tulta. En tiedä miten, mutta jotenkin minä päädyin ylläpitämään niitä. Ehkä suomalaisuudella oli tässä osansa, sillä en kyllä kestänyt katsoa, kun ihmiset tunkevat nuotion liian täyteen tai about aiheuttavat tulipalon. Eräs japanilainen kutsui minua tulen ihmelapseksi, OK. Mutta jos joku nuotio oli sammumassa, niin sain sen sentään aina palamaan taas kunnolla.

Minulla ei ollut kameraa, ja vaikka olisi ollut, en olisi kuvia ehtinyt ottaa, joten kaikki Imonikai-kuvat ovat virolaisen Miryuu-sanin ottamia. Kiitos hänelle. (Ja luvalla täällä julkaisen).

Minä ja kämppikseni Pato-san nautimme lämmöstä.